Esikoinen täyttää huomenna kuusi vuotta. Kuusi vuotta. Eikä meillä ole vauvaakaan enää. Kohta varmaan kirjoitan, että muuttivat kotoa.
Tätä blogia pidän muun muassa siitä syystä, että muistaisin nämä hetket ja tunnelmat. Asiat, joista kirjoitan, ovat usein mitättömiä, arkisia juttuja, jotka väistämättä unohtuisivat ilman tallettamista. Toivon, että täällä ne säilyvät. Että aika, jonka luulen katoavan, pysyy näissä kuvissa ja sanoissa.
5 kommenttia:
Raastava heti on se kun viimeinenkin lapsi menee kouluun. Välillä menee tarhan ohi ja ihan pelästyy, että pitikös tuolta hakea joku ;) ai niin ei, nehän ovat kaikki jo koululaisia.
Onnittelut sinne! Ihan hirveän äkkiä ne lapset vain kasvaa...
Ja mulle tuli itku tän postauksen luettuani. Voi Sussu kuinka rakas oletkaan. <3 Saija
Onnea kuusivuotiaalle! Ja äidille myös :)
Juuri näin minäkin blogistani ajattelen. Ja ihan totta, olen huomannut että sieltä voi kätevästi tarkistaa jälkikäteen, että milloin se ja sekin asia oikein tapahtuivatkaan. Ja toisaalta, vanhoja kirjoituksia lueskellessa muistaa usein asioita, tunnetiloja, jotka oli jo unohtanut. Onneksi on blogi, ja tämä avartava blogimaailma.
Suloiset kengät tuossa alakuvassa.
Minullekin blogi on ennen kaikkea pieni muistivihko, johon on tosi hauska palata. Paljon paljon sellaisia juttuja, joita en muuten muistaisi. Ja saatan kirjoittaa jostain jutuista eräänlaisella "salakielellä", jota kukaan muu ei ymmärrä kuin minä.
Ja onnea onnea teidän 6-vuotiaalle! Vuodet tosiaan kiiitävät eteenpäin.
Lähetä kommentti