Illat käyvät hiljaisiksi ja entistä pimeämmiksi, kun lunta ei enää ole. Äänekkäimmät (lue: sisko ja sen veli) lähtivät vastaanottamaan uutta vuotta muualle, jäljelle jäi oma perhe. Käväistiin kaupungissa ihmettelemässä, ostin elämäni kalleimman pöytäliinan.
Pieni kissa on kotiutunut mainiosti, nukkuu illat ja riehuu yöt. Ei voi ymmärtää, miksi joutuu makuuhuoneesta ulos, jos on vain vähän pureskellut sormia, varpaita ja tukkaa. Iso poika Sulo on sydänjuuriaan myöten loukkaantunut uudesta tulokkaasta. Moneen päivään ei puhunut, ei edes katsonut päin saati, että olisi syliin pyrkinyt. Nyt on jo aavistuksen leppynyt, mutta ei meillä vielä kattipainia heitetä.
Lomaa on jäljellä kaksi päivää, edessä häämöttää paluu töihin. Kaksi ja puoli vuotta kotona ja nyt alkaa uusi arki. Voisin sanoa, että aika hujahti äkkiä, mutta onhan tässä monenlaista saatu aikaan. Remontoitu koti, kasvatettu pallomahasta ihana pieni tyttö, ompelemaankin opettelin! Voi huokaus. Uuden vuoden lupaukseni on sallia itselleni keskinkertaisuus, en edes yritä pyrkiä täydellisyyteen kaikessa, koska en siihen millään riittäisi. Toinen lupaukseni on olla hukkaamatta itseäni näihin työ- ja päiväkotikuvioihin. Jostain on pakko löytää aikaa käsitöihin, blogiin ja muihin itselle rakkaisiin asioihin. Muuten missään ei ole mitään mieltä.
Toivon kaikille onnellista alkavaa vuotta, pitäkää toisistanne huolta.
