Tulipa lunta. Lapset lähtivät pulkkamäkeen. Rattaiden kanssa oli hankalaa kulkea, kun päivällä kävin pullapuodissa. Siinä, joka on auki vain torstaisin ja josta saa hyvää leipää. Sai myös hyviä croissantteja. Järvi oli kadonnut harmaaseen, rantaakaan en nähnyt.
Jos saisin toivoa, toivoisin, että nuori mies viihtyisi muuallakin kuin sylissä. Edes hetkiä kerrallaan.
Toivoisin myös ladon täyteen polttopuita ja uuden pussillisen inkamarjoja, joihin olen kehittänyt varsinaisen riippuvuussuhteen.
Toivoisin tunnin tehokasta ompeluaikaa ja toisen mokoman neulomuksille.
Mutta olikos se niin, että aikomuskin merkitsee?
Lukeminen on parasta imetysajanvietettä ja sitä riemua piisaa. Tähän asiaan ei kaivata muutosta.