Puolitoista vuotta sitten ompelin ensimmäisen takkini. Paljon pidetty ja mielettömän ihana se on edelleen, mutta vähän turhan ohut, ainakin pikkupakkaseen tai viimaan. Ajatus toisesta takista on muhinut siitä lähtien, kun huusin netistä vanhan verhon. Muistin, että takin ompelu on varsinainen urakka, mutta vanhalla kaavalla takki numero kaksi valmistuikin sukkelaan.
Tässä on nyt sitten paksumpi tikkivuori, hiukan lyhyempi helma ja tavallinen huppu, ei hiippa. Eikä hätää, täällä ei ole vielä ollenkaan lämmin, takki on päässyt käyttöön heti.
Kierrätysompelua harjoitin myös tänään. Iltapäivällä esikoisella kaverisynttärit, eikä mitään päällepantavaa. Leikkelin ja ompelin vanhan miesten kauluspaidan mekoksi, vielä taskuksi pala puuvillaa ja kappas, kelpasi! Juuri tämän aion lapsilleni opettaa: kaiken ei tarvitse olla uutta. Vanha on usein hyvää, käyttökelpoista, mukautuvaa, lähestulkoon aina kiehtovampaa kuin uusi.