torstai 28. heinäkuuta 2011

"Sä oot silkkii..."


Eilen päätettiin järjestää pihajamit. Pari tuntia myöhemmin seisoi palju pihassa, puhelimista lähti kutsuja suuntaan ja toiseen. Äänentoistolaitteet lainaksi ja pikkuveli soittamaan ja laulamaan. Kyllä oli mukavaa! Iltapimeään asti oli pihassa vilskettä, sytytettiin kynttilöitä ja lyhtyjä, vilukissat saivat viltit päälleen. Ei tuulen henkäystäkään.





sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Terassi

Eräät uurastivat pikkuruisen terassin puutarhan keskelle. Tuolit eriparia, ympärillä omenapuita ja kattona vaahtera. Herkuteltiin lapsen kanssa jäätelöt ilta-auringossa ja annettiin keitaalle täydet pisteet.



torstai 21. heinäkuuta 2011

Muutamassa päivässä olen ehtinyt...


*Saada uuden tukan ja räpsyripset (
turhamaisuus on kuolemansyntini).


*Olla mökillä, kesäparatiisissa.


*Kerätä ämpärillisen mansikoita (luomua, nam! mutta voi näitä nivusia).


*Tehdä kirpputorikierroksen.


*Neuloa, neuloa, neuloa ja aloittaa Harry Potter -putken (kaikki kirjat yhtä soittoa).




Nyt vietetään sadepäivää, eletään porkkanakeitolla ja tassutellaan vastapestyillä lattioilla. Neulotaankin.

perjantai 15. heinäkuuta 2011


Nyt ollaan niin LOMALLA!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Vauvaa varten

Pieniä neulomuksia on tipahdellut puikoilta pitkin kevättä. Neuletakkia, sukkaa, myssyä ja villahousuja. Aion kokeilla kestovaippailua. Ei paineita, vaan kokeilua puhtaasti mielenkiinnosta. Esikoisen kohdalla ajattelin, että hullun hommaa. Saapa nähdä.

Ohje Dropsin sivuilla.




Vauvalle neulominen on mukavaa, kun valmista tulee nopeasti eikä lankaa kulu paljon. Vihreävoittoista on, kun ei tiedä tuleeko Kerttu vai Perttu. Kerttu Lepäksi me häntä puhuttelemme. Kerttu on kovasti läsnä tulevan isosiskon leikeissä, puheissa ja piirrustuksissa. Odotusta jäljellä 10 viikkoa, kasva vielä ja tule sitten.

Työpäiviä jäljellä kolme. Viime postauksessa tuntui hyvältä, vaan ei tunnu enää. Nivuset ovat olleet liekeissä kaksi päivää. Ei tiedä uskaltaako istua, jos ei pääsekään enää ylös. Kauratyynystä tuli paras ystäväni. Viimeiset päivät viedään läpi vaikka päällä seisten.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

1 viikko


Perjantaina oltiin bändikoululaisten keikalla. Jotkut vain saavat viikossakin ihmeitä aikaan!

Lauantai vietettiin rannalla. Mukana eväät, kutimet, kirja, aurinkovoide ja uimakamppeet. Koko päivä meni, eikä tultu punaisina takaisin. Illalla saunottiin ulkosaunassa ukkosen räiskiessä.

Sunnuntaina on käyty rippijuhlissa ja oltu vain. Tein pitkän pyörälenkin, ilman kettuhavaintoja.

Töitä on jäljellä viikko. Tuntuu hyvältä.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Tuliaisia pyörälenkiltä




Kimppu kissankelloja ja mansikkaheinät omalle ja naapurin tytöille. Ninni paineli herkkunsa iltapuuroon. Jospa pian saataisiin niitä isojakin. Mukavaa viikon alkua kaikille!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Sunnuntai kaksin


Lapsi lähti eilen mummun kanssa sukulaisiin. Me jäimme miehen kanssa kahden. Lämmitin illalla ulkosaunan, leivoin mammanmarjapiirakan. Samaa piirakkaa mummu tapasi leipoa miltei joka päivä. Aina oli tarjolla.
Menimme varhain nukkumaan ja nousimme varhain ylös. Keskellä päivää voi katsoa kammottavaa elokuvaa. Piiloutua kutimien taakse, kun pelottaa. Kohta lapsi tulee takaisin ja koti herää horroksesta. Niin tervetulleita tällaiset hiljaisuudet.


Meloni ei enää vedä vertoja mahalle. Maistuu kyllä.