Minun herätyskelloni ei ole lainkaan lempeä ja empaattinen niin kuin herätyskellojen pitäisi olla. Tänä aamuna se äityi oikein ärisemään, kun lykkäsin herätystä myöhemmäksi. Aivan kuin olisi henkilökohtainen loukkaus sitä kohtaan, etten heti noussut. Piti oikein ääntä korottaa.
En ole aamuihminen. Haluaisin olla, mutta en vain ole. Aina väsyttää ja paleltaa ja tukka on litussa. Nykyään kuitenkin harvemmin tulee kiire, ainakaan tulipalokiire. Syön aina aamupalan ja piirrän naamaan silmät ja suun. Lueskelen, parhaina aamuina jopa neulon. Olisin aamuihminen, jos ei olisi pakko nousta niin hirveän aikaisin ja jättää sitten koko aamu kesken lähtemällä töihin.
Ajoin harmaassa tihkussa mutkaista tietä. Katie Melua lauloi kanssani. Matkalla näin kurkiauran - nytkö ne lähtevät?! - ja venyttelevän hevosen. Onneksi sentään herätti, vaikka saisi ääni kellossa muuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti