tiistai 29. joulukuuta 2009

Uusia aluevaltauksia

Olen viimeksi ommellut yläasteella. En nauttinut touhusta yhtään ja tuolloin kaikki itse tehty näytti silmissäni jotenkin tökeröltä. Olen ehkä viimein selvinnyt niistä traumoista, sillä tänään kaivoin äitin ompelukoneen kaapista ja aloin leikkiä strömsöläistä. Tarvikkeina pellavaa, pitsiä ja kauroja (ynnä sekalainen kasa kaikenlaisia kankaita). Langat oikein muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta - sitten vain kaasua. Päivän saldo on kolme kaurapussia (joista yksi on juuri nyt mikrossa valmistautumassa lämmittämään jalkojani), patja ja tyyny nuken kehtoon sekä ihan hyvä läjä hernepusseja odottamaan tulevia leikkejä.


Olo on pelottavan innokas, aivan kuin näitä harrastuksia ei olisi jo tarpeeksi! Eilen ostin uuden skräppäys-albumin ja papereita, mistä pääsenkin siihen toiseen aluevaltaukseen. Nimittäin ebayhin. Rekisteröidyin viikko sitten ja jo toinen paketti tulossa. Ensimmäisenä huusin pöllöleimasimia ja eilen paperikukkia. Halvalla tulevat, mutta ei parane kovin usein sivuilla vierailla, kun joka kerta löytyy jotain ihanaa.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Pyhien jälkeen

Kiitos kauniista lahjoista! Lapselle joulupukki toi vaatteita, kirjoja ja pelejä. Huvittavaa kuulla 3-vuotiaan suusta "oh my god!" -huudahduksia aina lahjojen paljastuessa. Itse sain juoda jouluaamuna teetä upeasta punaisesta taikamukista - täydellistä!

Yhtenä iltana ulkosaunaa lämmittäessäni tein hienon löydön. Puuladosta löytyi oranssiksi maalattu pieni kehto, jossa äitini on varmaan 40 vuotta sitten tuudittanut nukkejaan. Pelastin sen alta aika yksikön, pesin ja jätin huomiotta kolhut. Nyt siinä nukkuu Ninnin mollamaija.

Edessä on monta päivää pelkkää rentoutumista, aikaa kirjoille, neulomuksille ja ystäville. Kunpa se aika ei vain kuluisi liian äkkiä. En halua taas yhtäkkiä löytää itseäni kaupungista.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Huomenna on joulu...

...se oikea aito joulu.

Alkaa sisälläkin näyttää joululta. Leivinuuni kuumenee kinkkua varten ja kuusi odottaa autotallissa huomisaamua. Löydettiin äitin kanssa hieno! Ensimmäiset tarjolle laitetut karkit syötiin tunnissa.


Löytyi nettikaupasta lapsuuden joululevy. Pistettiin heti tilaukseen ja paketti tuli just sopivasti ennen aattoa. Riittää hartailu!


tiistai 22. joulukuuta 2009

Joutilaisuudesta

Eilinen postaus tuli ilman tekstiä, tämä ilman kuvia. Onpahan tasapaino kohdallaan.
Olen päässyt loman makuun. Tänään heräsin aikaisin ihan omasta tahdostani, ilman herätyskellon vaatimusta. Äiti oli lähtenyt töihin, muu talo vielä nukkui. Keitin teetä ja napsuttelin kynttelikköihin valoja. Uppouduin kirjaan, mitä ei ole tapahtunut vähään aikaan. Mikä ihana joutilaisuus! Joulusiivous on tietysti vielä kesken ja ruokaostoksillekin pitää lähteä, mutta kaikki tapahtuu kyllä. Ehkä hitaasti, mutta kuitenkin.

maanantai 21. joulukuuta 2009

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

On kylmät paukkuvat pakkaset...

Ja vanhan talon lattiat huokuvat kylmää villasukkien lävitsekin. Harjoittelu on viimeistä palaveria vaille suoritettu. Kiitos ja kumarrus ihanalle porukalle! Opinnäytetyötä ollaan tehty urakalla, jatketaan ensi vuonna. Huomenna siivoan, pakkaan laukut lomaa varten, käyn miehen kanssa verenluovutuksessa ja kokoonnun oman enkelikuoroni kanssa laulamaan joululauluja. Olen loman alkamisesta itkettävän onnellinen! Tämä syksy on ollut liian pitkä.



Ulkona on niin kaunista, että silmiä särkee. Pakkanen on kaunistanut kaiken, koristellut kimalteellaan. Oma joulurauhani alkaa jo huomenna, ainakin sisäinen rauha. Ystävät ja rakkaat, pian nähdään!


sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Joulun suosikit


Joulukukkani on hyasintti, eikä vähiten tuoksunsa takia. Mieluiten valkoinen.

Jouluruuista valitsen kinkun, sillä ilman kinkkua ei minulle tulisi joulua. Mureaksi ja kuivakaksi paistettuna, kiitos!

Joululauluista en osaa valita vain yhtä, tässä siis viisi parhainta satunnaisessa järjestyksessä:
Oi jouluyö
Tonttu
Sylvian joululaulu
Tulkoon joulu
Kun joulu on

perjantai 11. joulukuuta 2009

Haastattelu

Nimesi?
-Ninni.

Kuinka vanha olet?
-Kaks vuotta.

Mitä tykkäät tehdä eniten?
-Barbeilla ja nukeilla ja vauvoilla ja vaunuilla kärrytellä.

Lempivärisi?
-Punainen!

Lempilastenohjelmasi?
-Muumi, kissa- ja pöllölastenohjelmat.

Lempiruokasi?
-Tomaatti. Jauhelihakeittoruoka, missä on semmosta penuraa, penuramuusia ja kastikejauhelihaa.

Kenestä tykkäät eniten? Miksi?
-Timosta, siksi kun se Timo on ihana, ihanan ja täydellisen hyväntuoksuinen.

Lempilelusi?
-Barbi.

Lempipaikkasi?
-Terapiatalo.

Lempikirjasi?
-Nalle Puhi.

Mikä sinusta tulee isona?
-Pöllö.

Mitä ajattelit tehdä huomenna?
-Piirtää, kissoille heittää pallon ja leikkiä hiirillä. Tykkään, että sinä laitat minulle kynsilakkaakin.

Mikä kotona on parasta?
-Syyä ja leikkiä ja ottaa barbi ja leikkiä. Tykkään leikkiä muumeilla ja muumitalolla.

Lempilaulu?
-Ihahaa ja se olen matkalla alabamaan.

Kuka on sun paras kaveri?
-Minttu, se päiväkodin tyttö, joka leikkii aina mun kans.

Mitä et tykkää tehdä?
-No mää en enää ikinä käytä semmosta mustaa väriä!

Mitä pelkäät?
-Mää pelkään, että norsu hyppää mun päälle.

Mihin haluaisit matkustaa?
-Helsinkiin.

Mitä haluaisit saada?
-No piparkakkuja mää kyllä haluaisin syyä ja juua glögiä ja ottaa manteleita.

Mikä äitissä on parasta?
-Sukat ja silmät.

Mikä isissä on parasta?
-Kun se aina tuo minulle kukkia.

torstai 10. joulukuuta 2009

Lopen uupunut

Onneksi tulee joulu.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Onnea Suomi

Taas juhlitaan Suomea. Tämä on hieno päivä, erityistä juhlallisuutta ilmassa. Nauliuduin taas kolmeksi tunniksi television ääreen. Surin Lehdon kuolemaa, nauroin Rokan suorapuheisuudelle ja höpisin puoliääneen jo muistiin jääneitä repliikkejä. Tuntematon on ollut jo kauan must read -listalla ja nyt isänmaallisuuden nimissä asialle on tehtävä jotain (hävettää myöntää, etten ole vielä lukenut)!

Ennen Linnan juhlia keittelin riisipuuroa ja paketoin joululahjoja. Paketit ovat tänä vuonna saaneet vaikutteita skräppäämisestä ja ovat sen vuoksi kauniimpia kuin yleensä. Koko asunto alkaa pikkuhiljaa muistuttaa joulupukin pajaa, kun lahjoja ja papereita lojuu siellä täällä (muun muassa kattilakaapissa). Niin rentouttavaa hommaa, että voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi paketoijaksi!



torstai 3. joulukuuta 2009

Sinisenä aamuna

Yö oli tehnyt piikikästä kuuraa oksiin ja joka paikkaan. Varastin pienen hetken kuvaamiselle, kun valo on nykyään niin harvinaista ylellisyyttä. Aina on pimeää, lähtiessä ja palatessa.






Jäätyneiden lehtien päällä kävelystä kuuluu ihana rapina. Voittaa melkein hennon jään risahduksen. Äänestä tiesin, että olen palannut maanpinnalle eilisen leijailun jälkeen. Moisen ilmiön aiheutti ystävä, joka pyöräytti pikkuruisen täydenkuun tytön. Toivottavasti näen hänet pian, en malta odottaa.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulukuun eka


Lapselle viriteltiin joulukalenteri villasukista. Siellä nyt roikkuvat seinällä koko väen sukat! Tonttu oli tuonut yön aikana pieneen viininpunaiseen kimaltelevan kukkatarran. Ihanaa, kun lapsi on pienestä onnellinen, toivottavasti pysyy sellaisena aina.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Marraskuun viimeisiä

"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ollenkaan hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeää ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä."



Rakastan tuota kohtaa Tove Janssonin Muumilaakson marraskuusta. Rakastan koko kirjaa, mutta erityisesti tuota kohtaa. Siinä koko syksyn ydin - käpertyminen omaan turvapaikkaan suojaan kylmältä ja pimeältä. Parasta syksyssä onkin se, kun ulkona on kurjaa ja märkää ja itse saa olla sisällä lämpimässä omiensa kanssa. Talvivarastoni koostuu kyllä lähinnä langoista, mutta niillä pärjäänkin pitkälle. Marraskuun viimeisiä viedään ja syksypuheet saavat luvan loppua. Nyt voi talvi tulla.

torstai 26. marraskuuta 2009

Päiväunilla

Kuolasi mokoma paitani.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Paluumuuttaja

Ei meistä maalaistolloista saa kaupunkilaisia tekemälläkään. Palataan sinne, mistä ollaan lähdettykin. Paikkaan, jossa ei ole mitään ja kuitenkin kaikki. Sinne, mistä voi saada oman kodin, missä voi kuivattaa pyykkinsä ulkona ja jättää ovensa lukitsematta. Missä parmesan-juustonsa joutuu hakemaan matkan päästä ja viininsä vielä kauempaa. Omista asioistaan ei tarvitse olla perillä, kylä tietää kuitenkin paremmin. Olemmekohan ihan varmoja tästä?



sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Pilkahdus


Äiti, on tullut kesä! huusi lapsi katsoessaan ikkunasta ulos. Aurinko paistoi. Niin pitkästä aikaa, että olisi voinut itsekin uskoa kesän tulleen. Lähdettiin keinumaan ja etsimään oravia. Hiekkalaatikolla auto oli hurjastellut itsensä kumoon.


Tänä iltana vietetään ystävien kesken pikkujouluja. Niihin on yhdistetty myös pyöreävatsaisen vauvajuhlat ja viettämättä jääneet synttärini. Aurinkoisen päivän jälkeen tuntuu ristiriitaiselta laittaa joululaulut soimaan ja keittää riisipuuroa. Ehkä oikea tunnelma tulee, kunhan ulkona pimenee ja sisällä saa tihrustaa kynttilän valossa. Ihanaa sunnuntaita!

maanantai 16. marraskuuta 2009

Lapsen kanssa

Ninnuska sai tänään rokotuksen ja on ollut vähän reppana. Katsottiin yhdessä Mamma mia, joka on molempien lempparileffa. Laulettiin ja tanssittiin mukana ihan sekopäisinä. Elokuvan jälkeen jatkettiin eläintarhaan. Pikkueläinten hohto ei ole kadonnut 20 vuodessa minnekään.


sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Arvontaa ja messulankeemuksia

Hattu

Arpalaput

Onnetar

Jännitys tiivistyy...

Ja voittaja on Jenni!
Onnittelut, palkinto seuraa perässä!

Sitten messukuulumisiin. Sain väriterapiaa koko talveksi, kun melkein kahdeksan tuntia kiertelin Tampereen kädentaitomessuilla. Hypistelin kymmeniä vyyhtejä ja imin itseeni niiden ihanuutta. Kiitin kohtaloa, että tähän hommaan hurahdin.

Ostin harmaata.

Oranssia.

Ja upeaa violettia tiilenpunaisella maustettuna.

Näiden lisäksi piti ostaa vähän skräppäypaperia ja aitoa vanhan viipurin lakritsaa. Kaikille langoille on suunnitelma valmiina, kunhan saan joululahjat pois alta. Nyt olisi taas ostolakko paikallaan. Ihana, loistava reissu!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Pikapikapostaus

Arvonta-aika alkaa olla lopuillaan. Ninni-onnetar nostaa hatusta voittajan huomenna (tai jos Tampereen messureissu venyy pitkäksi, niin sunnuntaina). Jiihaa, lankaparatiisiin!!

tiistai 10. marraskuuta 2009

Ja valkeus tuli

Tämä päivä ja eilinenkin tuli uhrattua koulutehtäviin. Tauoilla söin viinirypäleitä, kuuntelin pari raitaa Irinaa ja neuloin äidille baktusta. Välttyäkseni hulluudelta tein ystävän kanssa kävelylenkin lumituiskuun. Ihana, jo odotettu valkeus. Maisema kuin sydäntalvella.


maanantai 9. marraskuuta 2009

Kissoista


Toisen kissan ottaminen oli hyvä päätös. Sohvi on lopettanut turhan mouruamisen ja vaikuttaa paljon tyytyväisemmältä kuin yksin ollessaan. Arvaahan tuon, kun ystävä tulee taloon. Sulosta on kasvanut iso kollipoika, joka pitää Sohvinkin virkeänä, meistä muista puhumattakaan. Hassu kissa, rakastaa kurkkua ja pitää välillä hillitöntä murinaa leikkiessään. Öisin koittaa tukkia nukkumaan mahdollisimman lähelle Ninniä, mielellään ihan kainaloon tai korvan juureen.

Olen kissaihminen päästä varpaisiin. Koiraa en hankkisi, mutta kissa täytyy kodistani löytyä. Nyt ja aina. Vuosia sitten ystäväni sanoi, että minussa itsessänikin asuu kissa. Kuulemma häntäni heiluu, kun olen kiukkuinen. Mikä kohteliaisuus muistuttaa kissaa!