"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ollenkaan hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeää ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä."
Rakastan tuota kohtaa Tove Janssonin Muumilaakson marraskuusta. Rakastan koko kirjaa, mutta erityisesti tuota kohtaa. Siinä koko syksyn ydin - käpertyminen omaan turvapaikkaan suojaan kylmältä ja pimeältä. Parasta syksyssä onkin se, kun ulkona on kurjaa ja märkää ja itse saa olla sisällä lämpimässä omiensa kanssa. Talvivarastoni koostuu kyllä lähinnä langoista, mutta niillä pärjäänkin pitkälle. Marraskuun viimeisiä viedään ja syksypuheet saavat luvan loppua. Nyt voi talvi tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti