lauantai 6. joulukuuta 2008

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Katsotaan koko perheen voimin linnanjuhlia. Ninni tanssii ja laulaa "kaivata sinua, kaivata sinua..." Päivä on ollut ihanan laiska, pitkä ja huoleton. Ei ajatustakaan koululle, hoitamattomille hommille tai stressaaville asioille. Kämppä on yhtä räjähtäneen näköinen kuin minäkin, mutta kun laittaa valoja vähemmälle ja kynttilöihin tulet, niin jo näyttää paremmalta. Myös Ninnillä on ollut kalsaripäivä, sillä on vieläkin yöpaita päällä. Tuskinpa tuota tarvitsee vaihtaa enää tässä vaiheessa. Tuntematonta sotilasta odotetaan alkavaksi, vaikka ei kai se enää niin tuntematon ole, kun joka vuosi se tulee katsottua.

Toissa päivänä tuli joulufiilis. Oltiin Ainolla laulamassa Lips -karaokepeliä. Kun hyvät biisit oli laulettu (todella upeasti, olemme tulevia Idols-tähtiä), pistettiin masiina kiinni ja laulettiin kaikki joululaulut, jotka muistettiin. Siinä ystävien seurassa, glögin tuoksussa tuli ihanan lämmin olo. Joulu tulee.

Eilen vietettiin luokkakavereiden kanssa pikkujoulua. Hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Aliasta ja Singstaria. Menimmepä vielä baariinkin, vaikka siellä tuli sitten ihmeteltyä, millaiset ihmiset jaksaa sellaisissa mestoissa alvariinsa ravata. Kuitenkin jäi mukava olo illasta, kiitos siitä tytöille!

Huomenna aion askarrellapaskarrella joulukortteja, luukuttaa joululauluja ja tehdä kouluhommat pois alta. Sitten melkein voi ajatella loman alkavan. Nyt alkoi tuntematon. Tiesittekö muuten, että elokuvan ihana Koskela on Akselin ja Elinan poika? Nyt tiedätte.

Käsityörintamalla hyviä uutisia: joululahjoja tulee kuin liukuhihnalta. Tässä tämän päivän saldo, joita mannekiinimme Ninni esittelee.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

vitsit, mää en pääse varmaan mihinkään pikkujouluihin tänä vuonna. ehkä mä silti selviän. ninni on ihana. ja niin iso jo. se kasvaa älytöntä vauhtia, vähän niinkuin mun takapuoli.

Tarja kirjoitti...

onpas ninni kasvanut, niin ison tytön näköinen!
hienoja neulomuksia :)