keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Montako hillopurkkia on riittävästi?


Haluaisin vielä mökille. Joka syksy ajattelen, että ensi kesänä ollaan siellä kyllä enemmän. Joka vuosi havahdun syyskuussa, että eipä montaa reissua saareen tehty. Tämä kesä ei tunnu kuolevan ollenkaan, ehkä ehdin vielä.

Kanervalla ei tullut ruskeaa lankaa, tuli kellanvihreää. Värjärin sienet ovat nousseet. Sieneen tekisi mielenikin. Ja opetella neulomaan kahdet sukat yhtä aikaa.

On mansikka-, mustikka-, puolukka-, omena- ja raparperihilloa. Omenoita riittää edelleen, madollisia ja madottomia. 

Huomenna on siivouspäivä. Torstaisin meillä aina. Palkaksi pullat pullapuodista. 

Ompelin itselleni takin pöytäliinasta. Lupaan kuvia.






1 kommentti:

Pirunpaskan Rinsessa kirjoitti...

Lapsuudenkodissanikin oli siivouspäivä aina torstaina. Itsekin pidin siitä jonkin aikaa kiinni. Lasten ja vuorotyön myötä siivouspäivä on ollut silloin, kun on aikaa, motivaatiota ja ihan liian sekaista. Mutta tänään minäkin siivosin. Tuntuupa mukavalta lähteä yöksi töihin ja sen jälkeen aloittaa neljän päivän vapaat, kun koti on puhdas.