maanantai 5. marraskuuta 2012

Kahdeksan asiaa




Kissa löytää aina parhaat paikat nukkua. Ihailen sitä.

Susanna Pitkospuut -blogista antoi minulle tunnustuksen, kiitos siitä! Keksisinkö itsestäni kahdeksan asiaa, jotka eivät ole jo päivänselviä? Katsotaan.

1. Jään vielä ensi vuodeksi kotiin. Niin, sitä en ehkä ole vielä kertonut. Pidimme perhepoliittisen keskustelun ja lopputulos on tämä. Mieli on hyvä kuin harakalla. Haluan ja voin hoitaa lapseni itse, kun he ovat vielä pieniä. Emme tule elämään leveästi, mutta väliäkö sillä. Aika on parasta luksusta.

2. Olen viime aikoina syönyt hävyttömät määrät suklaata ja juonut yhdet sunnuntaihuppelit. (Vaali-ilta ja minä pääsin, muttei siitä sen enempää.)

3. Poden korkean paikan kammoa. Olen melkein jäänyt leikkimökin katolle ikiajoiksi.

4. Olen koukussa Solsidaniin ja alkanut kutsua miestäni Freddeksi.

5. Haaveilen yhdestä oranssista lampusta, joka nököttää erään antiikkiliikkeen pöydällä. Se kuuluisi minun yöpöydälleni se lamppu.

6. Yritin etsiä elämäni ensimmäistä geokätköä. En löytänyt, mutten luovuta.

7. Laitoin jo yhden jouluvalon ikkunaan. Paperitähden. Ne olivat mielessäni viime vuonna, kun elettiin keskellä remonttia, eikä ollut puhettakaan jouluvaloista.

8. Tekisi taas mieleni lähettää postia. Lompakossani on aina postimerkkejä, mutta valitettavan harvoin ne päätyvät mihinkään merkittävään kuoreen. Haluaisin takaisin aikaan, jolloin läheteltiin ihan oikeaa postia sähköisen sijaan.

4 kommenttia:

Malla kirjoitti...

Vasta puhuttiin lapsuudenystävän kanssa postin lähettämisestä, kirjeistä. Ystävä oli ostanut kummilapselleen kirjepapereita lahjaksi ja lapsi oli ollut vähän hämillään, että mitä hän näillä tekee. Ei ollut saanut oikeastaan koskaan kirjepostia. Se on melkoisen surullista.

Susanna kirjoitti...

Kivoja asioita! Alkoi tosiaan tehdä mieli lähettää pitkästä aikaa oikeasti postia jollekin. Kirjeitä tai kortteja. Joulukortit taitavat olla ainoita, mitä tulee nykyään lähetettyä. Pitää ainakin niihin sitten panostaa tänä vuonna, jos ei muuten.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, Solsidan on niin hyvä! Munki suosikki :)
-Maija-

Anonyymi kirjoitti...

Tuo on niin totta! Meiänki seppo nukkuu aina siellä komeron hyllyllä, mahtavia röllejä.