tiistai 21. helmikuuta 2012

Seitsemän

Olen saanut haasteen kertoa seitsemän satunnaista asiaa itsestäni. Kiitos milla ja RuusuLiisa!


1. Kuuntelen salaa espanjalaista kitaramusiikkia. Sellaista kaihoisaa tai tulista, joka laittaa kylmät väreet selkään.

2. Olen hiukan erakkoluonne. Viihdyn hyvin itsekseni, eikä minulla ole koskaan tylsää.

3. Jouduin alaluokalla opettajan pöydän viereen seisomaan, kun olin pyöritellyt tukkaa sormen ympärille. Samalta opettajalta sain kerran syntymäpäivälahjaksi vesivärit. Halusin pienenä taiteilijaksi.

4. Jos saisin lottovoiton, en kävisi töissä. Kävisin yksinäisten mummujen luona turisemassa mukavia ja kutomassa sukkia. Veisin kahvitteluherkkuja mennessäni.

5. En omista yksiäkään housuja/farkkuja. Sitten ihmettelen, miksei lapsi suostu pukeutumaan housuihin.

6. Minulla on kolme kummilasta, kaksi omaa, yksi kissa, kilotolkulla lankaa ja melkein uudet sukset. Ja huomenna kolmekymppinen mies!

7. Opettelin ratkaisemaan rubikin kuution. Jäikö ohjeet mieleen? No ei. Tuota palikkaa ei sitten sekoiteta.

Heitän haasteen eteenpäin sokerikorpulle!





3 kommenttia:

hookoos kirjoitti...

Uulalaa, minäpäs otan haasteen vastaan kunhan täältä kaakelimaalaustouhujen ja imetysten väliltä joudan!

Mirva kirjoitti...

Voi miten hauskoja juttuja! Mä en ole koskaan saanut Rubikin kuutiota ratkaistua, en kerta kaikkiaan ole niin pitkäpinnainen saati sitten kekseliäs. Mutta kaksi juttua meitä kyllä yhdistää: tuo, ettei itsekseen ole koskaan tylsää (olen vähän erakko myös), ja töiden unohtaminen lottovoiton tapauksessa. Minä kyllä ehkä perustaisin silloin jonkun lastentarvikepuodin ihanine tapetteineen ja hörhelömekkohyllyineen. Voitot voisin lahjoittaa vaikka lasten hyväntekeväisyyskohteisiin!

milla kirjoitti...

Ja minä taas en oikein koskaan osaa pitää hameita, vaikka tahtoisin! Joskus ostan kirpparilta jonkun kivan hameen ja se tahtoo aina jäädä kaapin perälle.

Minäkin vähentäisin lottovoiton sattuessa radikaalisti töitä. Tekisin omaksi ilokseni ja ehkä enemmän sellaista vuoro siellä täällä ja silloin tällöin, ettei ihan ote katoaisi.. :) tai sitten tuokin sinun kertomasi kuulostaa hyvälle!