lauantai 6. marraskuuta 2010

Isovanhemmista

Asumme mummun ja papan vanhassa talossa. Ehkä pappa on ollut rakentamassa tätä taloa, en tiedä. Katselin aamulla vanhoja valokuvia ja paljon asioita tuli mieleen.

Minun pappani tykkäsi lapsista, sanoi pienimpiä atunahousuiksi, lykkäsi vaunuissa uneen. Pappa lauloi ranttamurimuramurallallei ja paistoi oranssia ropsua. Papan kasvihuoneessa kypsyivät tomaatit ja kukkapenkeissä oli gladioluksia. Ainakin sen altaan vieressä, jonne pikkusisko kerran kesken ronttosleikin putosi.

Pappa teki ovenkahvoja käppyräoksista ja rasioita tuohesta. Niitä sai joululahjaksi. Tallista tuoksui tomu ja bensiini, vieläkin niin ihana haju! Papan autossa oli helmipenkit. Tummia ja vaaleita puuhelmiä, joista äiti myöhemmin meidän ja hoitolasten kanssa askarteli isänpäivälahjoja.

Papalla oli pullea maha, pitkät kulmakarvat ja osuuspankin pipo päälaella. Reidessä muisto sirpaleesta. Pappa piirsi hienoja jäniksiä ja soitti pianolla emmaa. Ruokki lintuja ja saattoi silpaista viipaleen kotipihan tatista suuhunsa.

Pappa kuoli syksyllä 1999. Saa tänään kynttilän haudalleen. Mummu kutistuu vuodeosastolla olemattomiin. Jäljellä on linnunranka. Mummulla ei ole enää sanoja. Ajatuksia?

Toinen mummu on vielä terästä ja varapappakin löytyy, lähes omana pidetty. Jos ensi viikolla kävisin kylässä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ihana postaus..rupesin miettimään omia isovanhempia..haikeus..
Ja onko Nipakin kovaa kyytiä saamassa pappansa ;)

Veera kirjoitti...

Onni-pappa oli kerrassaan loistava! Parempaa pappaa saa hakea.

Anonyymi kirjoitti...

Olipas liikuttavaa, nyyh...
Maija

Anonyymi kirjoitti...

siis mulla on suuri aukko sivistyksessä ku en oo ikuna nähny mitän sun lapsuudenkuvia! Sussu, se on seuraava missio! ja jos näissä kuvissa oot sinä papan kanssa, ni kyllä voin sanoa että Ninni tulee äitiinsä, vaik oon Tonin näköseks haukkunutkin :D

-Aimo

Unknown kirjoitti...

Käy sääliksi mummua, toivottavasti se ei ymmärrä mitä sillä tapahtuu. :( Mulla olis sulle lapsuuteen liittyvää hommaa: http://emmifindingneverland.blogspot.com/2010/11/lapsuusmuisteloa.html

Homsantuu kirjoitti...

kiitos emmi, teen tuon kyllä jossain välissä.