tiistai 12. lokakuuta 2010

Tänään inhosin ensilunta

Ennen ensilumi on ollut iloinen asia. Ei tänä vuonna. Lumi oli panssarina auton päällä ja hidastutti töihin lähtöä oleellisesti. Olisi tarvinnut lumikolan, kun harjasta ei ollut mihinkään. Tiessä näkyi vain yksi kaista. Toivoin, ettei ketään tule vastaan. Eikä kovin monta tullutkaan. Käppyrämäntyisen nevan kohdalla lauhduin. Näytti niin kauniilta ja tajusin, ettei ole pimeää. Minusta syksy saisi kyllä vielä jatkua. Tai tulisi sitten niin paljon lunta, että pääsisi hiihtämään.

Neulomiseni on muuttunut intohimoisesta maaniseksi. Lupaukset lankalakostakaan eivät enää pidä. Sorruin taas, kun löysin kauniin tunikan ohjeen. Mitä sitä muutakaan näin flunssan kourissa tekisi? Onneksi kaiken ei kuitenkaan tarvitse tulla omista käsistä. Keltainen huivi on löytö kirpputorilta, jolta on hyvin epätodennäköistä tehdä löytöjä.

Ei kommentteja: