Mies sanoi eilen ohimennen, että muuttokuormamme lähtee kuukauden päästä. Siis APUA! En ole ehtinyt asennoitua! Olo on ristiriitainen. Tulee kiire nauttia vielä tästä kaikesta ympärillä olevasta. Onhan muutto ollut tiedossa ja odotettuakin, mutta silti tuntuu, että elämä yhtäkkiä pienenee.
Rakkaat ihmiset vaihtuvat toisiin rakkaisiin ihmisiin, pieni kerrostaloasunto mummun rintamamiestaloon (jossa takka ja sauna ja tilaa vaikka mihin!). Täytyy taas tottua pitkiin välimatkoihin, hiljaisuuteen ja yhteen ainoaan ruokakauppaan. Silti keksin paljon enemmän tekemistä tuolla pienessä kylässä kuin täällä kaupungissa. Mahan pohjalla kuplii ilo, mutta mieli on haikea. Miksi muutokset ovat aina niin vaikeita?
6 kommenttia:
Voi että, tuli tippa linssiin. Mutta myönnän, että se johtuu kateudesta. Siitä että te pääsette elämässä eteenpäin. (Vai onko tää nyt taaksepäin?) Kun taas minä itse kökötän täällä, lähtemättä minnekkään.
Ihanaa kun muutatte mummulle! :) Onko teidän nyt tarkoitus jäädä siihen pysyvästi?
Käy nyt juomassa viimeiset drinksut Shakersissä, ja nauttimassa viimeiset lounaat/illalliset ravintoloissa. Siellä toisessa päässä vaihtoehtoja ei olekkaan niin paljoa. Paitsi jos juokset harjun yli sopivaan aikaan. ;)
Ja hei, mites se duuni? Ilmeisesti onnisti? :)
Voi hitsi! Ihan mahanpohjasta kouras kun tuota luin. Ihanaa kun ootte sitten lähempänä.-Maija-
Ihanaa etttä muutatte lestille. Tuntuu että olisitte lähempänä sitten!
Ja taidan ehtiä just ja just teillä Jyväskylässä vielä kylässä käymään...
Raisa
voi ihanaa sussu ! muutatte lestille :)) -venla
Voi kauhia !! Piti heti tarkistaa tän bloggauksen päivämäärä, ku sanoit että enää kuukausi. Aika on kyllä lentänyt, ei voi muuta sanoa! Muutos on kyllä kieltämättä varmaan aika suuri, mutta se on sen arvoista ;) t.vallu
Lähetä kommentti