keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Suru

Minun suruni on kuppi, joka täyttyy pikkuhiljaa ja aina lopulta tulvii yli äyräiden. Se tulva on itku, jonka voi aiheuttaa mikä tahansa: valokuva, esine tai tuttu ääni päässä. Itkun jälkeen olo on kevyt, kuppi tyhjentynyt, jotta täyttyminen voi taas alkaa.

Kun lauantaina kävin hautausmaalla, koitin etsiä jonkun vuonna -62 syntyneen hautaa. Ei sellaista löytynyt. Kaikki kuolleet olivat syntyneet joskus vuonna viis tai 1912. Taas mieleen hiipi katkeruus. Miksi näin kävi meille?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

itku ja aika on ainoat asiat jotka auttavat. olet varmaan kyllä kuullut sen monta kertaa jo. puhuin tänään mervin kanssa teidän iskästä, ei sekään osannut kertoa että miksi niin kävi. hirveän inhottavaa ja surullista se kuitenkin on. *rutistus*