Hölmö pasuuna

Ompelin yöhön ja nyt on päällä uusi tunika. Kiva, erilainen. Kuvia lupaan toisen kerran, pimeys ehti ennen minua. Puuvillakankaat huutavat kevättä, vaikka pakkanen kiristyy taas. Onneksi kohta on tammikuu selätetty, minä en syty tähän talveen. Villoista ei tule valmista.

Mitä meille kuuluu? Kiitos, hyvää.

Arkeemme kuuluu aikaisia aamuherätyksiä, vähäeleisiä iltoja. Yritän käydä joogassa ja neulekahvilassa, toisinaan nekin jäävät väliin, vaikka alan jo sopeutua uudenlaiseen rytmiin. Töissä on mukavampaa nyt kuin aikaisemmin, selkeämpää. Olen kadottanut jatkuvan epävarmuuden. Iltoihin kaipaisin valoa.

Viikonloppuisin nukutaan, jos väsyttää. Leivotaan, ulkoillaan, kyläillään. Tänään sain annoksen kulttuuriakin konsertin muodossa. Sello on upea soitin, viulu viehkeä, pasuuna vähän hölmö.

Päivän lehdet on lukematta ja iltatee juomatta. Siinä hyvä kombo.

Sunnuntaina tammikuussa

Talvi ei millään muotoa ole suosikkivuodenaikani. Ei, vaikka tykkään villasta, takatulesta ja kynttilöistä. Villasukat jalassa voi tunnelmoida syksylläkin, muttei silti tarvitse palella. Rasittaa jatkuva auton lämmitys, lasten pukeminen moneen kerrokseen, itsensä pukeminen moneen kerrokseen, polttopuiden kantaminen ja jäiset tiet. Eikä tätä kunnon talvea ole edes kestänyt kauaa. Silti odotan jo kevättä, ihan malttamattomana. Tulppaaneja ja uusia verhoja (kangas odottaa ompelua), aurinkoa.

Kävelin siskon kanssa aamun miinus kahdessakymmenessä, oli kaunista, mutta nenää paleli. Tuntui vähän muumipeikolta, joka on herännyt lohduttomaan talveen. Ehkä ne ilot löytyvät vielä, löysihän muumikin. Vaikka laskiaispullista.

Sunnuntai on vakiintunut ompelupäiväksi, mutta minä hurja surruuttelin eilenkin koko aamupäivän. Syntyi ihanan retrot päivänkakkarahaalarit päiväkotilapselle. Näistä kuuluu kiitos Kukalle, meidän kaikkien kotiompelijoiden inspiraation lähteelle. Ja anteeksipyyntöni, apinoin ihan siekailematta!

Ompelin ensimmäistä kertaa napinlävet, aika näyttää onnistuinko, mutta nyt ainakin näyttäisi ompeleet pitävän. Työpäivä edessä, aika lähteä nukkumaan. Reipasta viikkoa teillekin!

Olen lusikoinut sydämiä

Anteeksi hiljaisuuteni, olen nykyään työelämässä. Ja niin, esikoisella oli syntymäpäivät, mikä työllisti äitiä lisää. Mutta olihan meillä juhlat! Oikein kaksin kappalein. Seitsemänvuotias kettutyttö sai lahjaksi ketun hukkaan menneen ikea-ketun tilalle. Ensimmäinen ompelemani pehmolelu ja ai, kun tuli söpö! Kaverisynttäreillä tyttölauma koristeli kuppikakkuja sydämellisiksi.

Harrastepuolella ei ole hurraamista, ei ole ollut koko vuodenvaihteen aikana. Olen saanut aikaan apilaisen yöpaidan ja apinaisen paidan, itselleni lämpimät legginssit joustocollegesta. Tänään leikkelin kankaita, jos niistä vaikka jossain vaiheessa tulisi vaatekaapin täytettä. Ompelupaikkani kaipaisi jotain, ainakin hyllyjä seinälle. Papan autotallista löysin vanhan lokerikon, vähän rikkinäisen ja puutteellisen, mutta ehkä löydän sille käyttöä.

Töistä sen verran, että on ollut ihanaa huomata, että tämähän olikin tosi mukavaa. Painan hitaasti kaasua ja pian olen täydessä vauhdissa.

Käsityökatsaus

Vuoden viimeinen valmistunut käsityö: joulukalenterisukat! Näistähän tuli vallan ihkut, vaikka välillä olin hyvinkin epäileväinen. Juurikaan en sävellellyt, vaan annoin mennä annettujen ohjeiden mukaan. Hippasen silmukat sinkuvat pohkeiden kohdalla (kirottu juoksu, pohkeiden paisuttaja!), mutta luotan, että käytössä lötkistyvät. Ja käyttöönhän nämä tulevat, vetäisen aina kammottavimpina aamuina jalkaan.

Vuosi 2013 oli huomattavan hiljainen neulerintamalla, vaikka koko ajan puikoilla olikin jotain. Syy löytyy mitä luultavimmin ompelukipinästä, joka vei neulojan mennessään. Näin ollen lankaa kului vain 3 900g (vertaa aikaisempi vuosi, jolloin lukema oli reilu 7 700g)! Ja hyi minua, ostin enemmän lankaa kuin kulutin. Lupaan pyhästi tehdä parannuksen.

Noita viimeisiä töitä tikuttaessani iski päälle kunnon neuloosi, uutta ideaa pukkaa päähän tauotta. Vähän huono ajoitus, sillä vietän tässä viimeistä iltaa vapaalla. Päivän mittaan tein havainnon pienestä innostuksen kipinästä, mikä on tietysti tosi hyvä juttu. Nyt reilusti unta palloon, aamulla kello herättää laittoman aikaisin.

Viimeisiä viedään

Illat käyvät hiljaisiksi ja entistä pimeämmiksi, kun lunta ei enää ole. Äänekkäimmät (lue: sisko ja sen veli) lähtivät vastaanottamaan uutta vuotta muualle, jäljelle jäi oma perhe. Käväistiin kaupungissa ihmettelemässä, ostin elämäni kalleimman pöytäliinan. 

Pieni kissa on kotiutunut mainiosti, nukkuu illat ja riehuu yöt. Ei voi ymmärtää, miksi joutuu makuuhuoneesta ulos, jos on vain vähän pureskellut sormia, varpaita ja tukkaa. Iso poika Sulo on sydänjuuriaan myöten loukkaantunut uudesta tulokkaasta. Moneen päivään ei puhunut, ei edes katsonut päin saati, että olisi syliin pyrkinyt. Nyt on jo aavistuksen leppynyt, mutta ei meillä vielä kattipainia heitetä.

Lomaa on jäljellä kaksi päivää, edessä häämöttää paluu töihin. Kaksi ja puoli vuotta kotona ja nyt alkaa uusi arki. Voisin sanoa, että aika hujahti äkkiä, mutta onhan tässä monenlaista saatu aikaan. Remontoitu koti, kasvatettu pallomahasta ihana pieni tyttö, ompelemaankin opettelin! Voi huokaus. Uuden vuoden lupaukseni on sallia itselleni keskinkertaisuus, en edes yritä pyrkiä täydellisyyteen kaikessa, koska en siihen millään riittäisi. Toinen lupaukseni on olla hukkaamatta itseäni näihin työ- ja päiväkotikuvioihin. Jostain on pakko löytää aikaa käsitöihin, blogiin ja muihin itselle rakkaisiin asioihin. Muuten missään ei ole mitään mieltä.

Toivon kaikille onnellista alkavaa vuotta, pitäkää toisistanne huolta.

Hyvää joulua!

Kuusi koristeltu ja joulupuuroa mahat pullollaan. Hetken päästä käynti haudoilla suvun voimin.

Joulupukki jätti ensimmäisen lahjan eteiseen jo aamuvarhain. Sen kaulassa oli kortti, jossa luki näin: "Hei! Nimeni on Mauno, pidä minusta hyvää huolta!" Pieninhän toivoi kissaa kummitädin kysyessä joululahjatoiveita...

Nauttikaa!

Joulu tulla jolkottaa

Kolme yötä enää, niinkö? Ei hätiä mitiä, kaikki on reilassa. Illalla pelataan Monopolya. Jäljellä vähän paketoimista, vähän leipomista, vähän siivoamista. Sopivasti näille päiville. Ehkä joku lahjakin vielä valmistuu.

Niin lahjat... Lapsena salaa hypisteltiin vaatehuoneeseen ilmestyneitä paketteja. Muistan yhden, joka paperi oli revennyt ja sisältä näkyi kiiltävää kangasta. Olin varma, että saan verkkarit ja inhosin koko pakettia. En käyttänyt verkkareita lapsena, enkä käytä vieläkään. Aattona paketista sitten paljastuikin satiininen yöpuku, eikä harmittanut yhtään.

Enää ei tahdo löytyä itselle tulevia lahjoja puristeltaviksi, mutta kurkataan salaa lasten lahjakätköihin. Molemmat tytöt tulevat saamaan omat Disney-prinsessansa ja koska nukkeleikkien a ja o ovat vaatteet, tulee yhdestä paketista löytymään melko hyvä vaatevaraston alku.

Minulla oli lapsena sienijakkara, äidin vaarin tekemä. Aloin haaveilla pienemmälle omaa jakkaraa pukin konttiin ja onnekseni omalta kylältä löytyi kädentaitaja, joka toteutti toiveeni. Niin hieno, ei paremmasta väliä!

Isommat lahjansaajat pitää tietysti pitää vielä pimennossa, joten paljastan vain murusen omista muistamisistani: konepestäviä tiskirättejä, ja ylpeitä sellaisia!

 Odotuksen iloa!