Illat käyvät hiljaisiksi ja entistä pimeämmiksi, kun lunta ei enää ole. Äänekkäimmät (lue: sisko ja sen veli) lähtivät vastaanottamaan uutta vuotta muualle, jäljelle jäi oma perhe. Käväistiin kaupungissa ihmettelemässä, ostin elämäni kalleimman pöytäliinan.
Pieni kissa on kotiutunut mainiosti, nukkuu illat ja riehuu yöt. Ei voi ymmärtää, miksi joutuu makuuhuoneesta ulos, jos on vain vähän pureskellut sormia, varpaita ja tukkaa. Iso poika Sulo on sydänjuuriaan myöten loukkaantunut uudesta tulokkaasta. Moneen päivään ei puhunut, ei edes katsonut päin saati, että olisi syliin pyrkinyt. Nyt on jo aavistuksen leppynyt, mutta ei meillä vielä kattipainia heitetä.
Lomaa on jäljellä kaksi päivää, edessä häämöttää paluu töihin. Kaksi ja puoli vuotta kotona ja nyt alkaa uusi arki. Voisin sanoa, että aika hujahti äkkiä, mutta onhan tässä monenlaista saatu aikaan. Remontoitu koti, kasvatettu pallomahasta ihana pieni tyttö, ompelemaankin opettelin! Voi huokaus. Uuden vuoden lupaukseni on sallia itselleni keskinkertaisuus, en edes yritä pyrkiä täydellisyyteen kaikessa, koska en siihen millään riittäisi. Toinen lupaukseni on olla hukkaamatta itseäni näihin työ- ja päiväkotikuvioihin. Jostain on pakko löytää aikaa käsitöihin, blogiin ja muihin itselle rakkaisiin asioihin. Muuten missään ei ole mitään mieltä.
Toivon kaikille onnellista alkavaa vuotta, pitäkää toisistanne huolta.
6 kommenttia:
Kaikkea hyvaa uuteen vuoteen ja uusiin "kujeisiin". Alussa voi tuntua hankalalta opetella uuteen arkeen. Mutta kylla se siita. Ihan varmasti. :)
Itse olin tuossa samassa tilanteessa tasan vuosi sitten, mutta takana oli 4,5 kotona lasten kanssa vietettyä vuotta. Jännitys oli melkoinen ja murehdin samoja asioita, joita sinäkin. Arki on ollut välillä kiireistä, mutta aikaa lapsille, kodille ja käsityöharrastuksellekin on löytynyt. Toivottelen sinulle oikein paljon onnea uudelle vuodelle ja riittävästi aikaa kaikelle kivalle työn lisäksi! :)
Onnea tulevalle vuodelle ja iloa uusiin haasteisiin! Meillä sama kuvio keväällä edessä. Tosin en ole ollut varsinaisesti äityslomalla siinä mielessä, että kävin koulua vielä ensimmäisen lapsen syntyessä ja valmistuin kuukausi ennen toisen lapsen syntymää :) nyt olen siis virallisesti äitiyslomalla kevääseen saakka, sitten lähden ensimmäiseen oikeaan työpaikkaan. Ajankäyttöä minäkin olen murehtinut, mutta uskon, että aikaa löytyy kyllä. Sitä oppii järjestämään aikaa ihan eri tavalla kun on töissä/opiskelee.
Kyllä se siitä! :)
Hui, varmasti jännittää! Mutta uskon että löydät aikaa. Jostain pitää ehkä nipistää, mutta ei niistä tärkeimmistä. Hassu pikku kissa. Suloinen. :)
Hyvää uutta vuotta ja iloisia tulevia työpäiviä! Kyllähän se ensin tahtoo olla, että työ- ja päiväkotikuviot vievät sen ajan, mutta kunhan tottuu, niin aikakin alkaa taas riittää.
Neulerikasta uutta vuotta, ja onnea uuteen arkeen :)
Lähetä kommentti