lauantai 29. elokuuta 2009

Laatuaikaa

Päästiin eilen kahdestaan miehen kanssa ulos. Istumaan terassille ja nauttimaan kynttiläillallinen viineineen ja jälkiruokineen. Niin harvinaista herkkua, ettei tingitty mistään. Tällä jaksaa pitkälle syksyyn. Tänään oli sitten lapsen vuoro pitää hauskaa ja käytiin elokuvissa katsomassa uusi Viiru ja Pesonen. Onneksi omani ei ollut ainoa lapsi, joka kommentoi suureen ääneen jokaista kohtausta. Huomenna kaupungin keskusta muuttuu kirpputoriksi ja voitte uskoa, että olen siellä heti shown alkaessa. Alla edellisen kirpparisaaliin parhaimmistoa.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Helminauha

Pihlajanmarjat huutelivat puista, halusivat väen vängällä kaulaani kiikkumaan. Olisiko ne pitänyt kuivattaa ensin ja laittaa naruun vasta sitten? Ajattelin, että tulevat ihan koviksi ja olisi vaikea saada neula läpi. No katsotaan, mitä tulee vai tuleeko mitään.

Uusi harjoittelupaikka, uudet ihmiset ja haasteet. Edellinen paikka antoi varmuutta, ehkä osaankin jotain. Pylly on kipeänä pyöräilystä ja päätin, että sadekelillä otan kyllä auton. Tekee mieli suklaata. Jospa puoliso toisi maidonhakureissulta putkispässin. Tässä talossa puhutaan salakielellä näistä asioista.

maanantai 24. elokuuta 2009

Terapiassa

Kesän viimeisten juhlien jälkeisenä aamuna, levottoman ja lyhyeksi jääneen unen jälkeen lähdin mustikkaan. Jos et vielä usko syksyn tulleen, mene metsään. Siellä on Syksy. Joudun perumaan puheeni keltaisesta ja harmaasta, että enää pitäisin muka vain niistä, sillä metsästä löysin kaikki rakastamani sävyt. Kannoin mukanani kaikki huolet ja murheet ja kippasin ne mättäiden sekaan, mäntyjen juurille. Metsä on hyvä terapeutti, antoi vielä vastalahjaksi mustikoita talvivaraston täytteeksi.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Värien karkoitus


Olen kyllästynyt väreihin. Vain keltainen ja harmaa viehättävät. Maalasin kynnet syksyisten koivunlehtien värisiksi. Tuttisuinen poika ihasteli niitä päiväkodin pihassa pitkän tovin. Kaivoin eilen vaatekaapista kaikki hylätyt rytkyt kasaan pois vietäväksi. Niin paljon punaista, nyt en siedä sitä ollenkaan. En ainakaan vaatteissa. Inventaariota tehdessäni muodostin mielessäni syksyn shoppailukonseptin. Kirpputoreilta saan ostaa mitä tahansa, kunhan hinta on kohdillaan, muuten vain sellaista, mitä oikeasti tarvitsen. Jos tätä noudatan, ei vaatekaappiin paljon täytettä ole luvassa.

Ja sekin vähä keltaista ja harmaata.

maanantai 17. elokuuta 2009

Aamusta päivä alkaa

Lapsella ensimmäinen aikainen aamuherätys pitkän loman jälkeen. Reippaasti nousi kavereita katsomaan. Veikkaan, että huomenna ei ole yhtä helppoa, kun ne on nyt taas nähty.


Tein iltapalaksi uusinta herkkuani, kanafetapiirakkaa. Ohje omasta päästä, maun mukaan muunneltavissa. Pohjaankin tungin vähän kaikenlaista, kun jauhot loppui kesken.

Pohjaan:
noin 2,5 dl jauhoja
ripsaus kaurahiutaleita ja pellavansiemenrouhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl vettä
1 dl oliiviöljyä

Pinnalle:
kanasuikaleita
pinaattia
fetajuustoa murennettuna
iso sipuli
1 muna & loraus maitoa
juustoraastetta

Ja eikun uuniin, reilun puoli tuntia paistoin 225 asteessa. Kuvaa ei nyt tule, kun en viitsi illan pimeydessä tuhertaa.

torstai 13. elokuuta 2009

Huomenna


loppuu tämä kymmenen päivän yksinäisyys. Huomenna ajan 187 kilometriä. Huomenna saan syliin tyttömyttysen. Huomenna halaan lapsuuden ystävää.

Olisipa jo huominen.

(Ulkonäkö muuttui, alkoi ne seinät ahdistaa.)

tiistai 11. elokuuta 2009