Löytölapsi

Meidän "tiluksilla" on pyörinyt jo reilun viikon ajan pikkuinen kissa. Viikonlopun paukkupakkasilla ei luonto antanut enää periksi jättää pientä ulos huutamaan, vaan otettiin tupaan lämmittelemään. Mirri söi ämpärillisen ruokaa ja kehräsi kovaan ääneen sylissä.

Sana kissasta laitettiin leviämään ja yksi omansa kadottanut kävi katsomassakin - vaan ei ollut kissa hänen. Ihmisrakasta, hippaisen rähjäistä kollipoikaa on nyt sitten hyysätty sekä meidän että äitini toimesta.

Voi kissaparka, mitä me sinulle teemme? Kun ei meillä pitänyt olla paikkaa auki, vaikka yksi pissailija onkin saanut lähtöpassit. Mene kotiin, jos sinulla sellainen on.

Nyt karkaan vinttiin ja bloggaan...

Pienempi nukkuu ja isompi katsoo Pikku Kakkosta. Äkkiä nyt, kuvat koneeseen!

Päivä on mennyt siivotessa ja tavaroiden paikoilleen laittamisessa. Saadaan illalla vieraita. Pakko tämä kaaos olisi joka tapauksessa selättää. Vannon, etten koskaan enää muuta. Ei tätä tavaramäärää jaksa koko ajan siirrellä.

Kroppa kaipaa vihreää. Mieli myös, siispä ostin vuoden ensimmäiset tulppaanit ja laitoin pöytään kesänvärisen liinan. Kevättä on vielä turha haikailla, talvessa ollaan ja vahvasti. Mutta eipä haittaa, joulupukin tuomia luistimia on lapsi testannut vasta kerran ("ens kerralla saat tulla itekses!"). Suksetkin vielä varastossa, kun monoissa ei enää ollutkaan tilaa varpaille.

Hän on maailman suloisin. Selällään ei pysy enää ollenkaan, jonnekin on kiire.

Uutta ja vanhaa

Viime vuoden parhaat kirpputorilöydöt ovat tässä:

Sopivat hyvin tähän taloon ja ovat mukavat istua. Minä niin tykkään!

Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, ovat kissat päässeet naapurista takaisin kotiin. Alakerrassa kaikuu vielä, sen verran on autiota. Tavaroita on roudattu pikkuhiljaa ja pian arvotaan, minne kaikki tämä roina, vaatteet ynnä muu sullotaan. Komeroita ei alhaalla ole kuin yksi vaivainen. Pieni murhe, väliaikaistahan tämä.

Punainen pöytä on palautettu paikoilleen keittiön ikkunan alle. Keittiö! Ihana, oma, kaunis, pieni keittiö! Mikä riemu laittaa ruokaa. Leipääkin tein.

Ensimmäinen etappi saavutettu

Alakerta on vihdoinkin valmis! Kolmen kuukauden kova työ kannatti. Nyt on eristystä ja uutta pintaa, uusi kaunis keittiö, valoa ja avaruutta. Ei pyri pakkanen enää sisään joka nurkasta ja avaimenreiästä. Sähkömies tulee vielä maanantaina laittamaan muutaman pistorasian. Siivoaminen aloitettiin eilen ja sitä riemua riittää varmasti vielä muutamaksi päiväksi. Huomenna syntymäpäiviään (5 vuotta, oh my!) viettävä neiti on heilunut luutunsa kanssa kovin ahkerasti. Juhlat pidetään silti suosiolla mummulla naapurissa. Kädet ovat kaikesta lotraamisesta kuivat koppurat, jalkoja särkee ja pölyä on joka paikassa. Äkkiä unta palloon ja uusia voimia keräämään.

Se tapetti, se on Kamomilla. I'm lovin' it!

Herra Huu

Vuoden ensimmäinen käsityö valmiina! Tätä pöllöpalleroa en voinut vastustaa. Pöllömania tuntuu vallitsevan joka puolella, mutta en valita, ovathan nuo sympaattisia. Yksi kohtaaminen pöllön kanssa on jäänyt mieleen. Ajoin autolla pihaan, astuin ulos ja katse osui koivunoksalla nököttävään pöllöön. Ihan pieneen sellaiseen. Siinä se toljotti, minä tervehdin. Hetkeä myöhemmin oksa oli pöllötön ja muut jäivät ilman viikon luontohavaintoa.

Ohje löytyi täältä.

Pitkäkyntinen

Elsa heräsi aamulla karmea veriviiru poskessaan. Melko karun näköinen vauva, etten sanois. Ihme, ettei ollut yöllä herännyt raapaisuunsa. Saksin kynnet mahdollisimman lyhyiksi, vaikka eivät ne kovin pitkät olleetkaan. Nyt toivotaan pikaista paranemista.

Tikutan raitaa, makuupussia ja pöllöä. Tilanteen ja mielialan mukaan jotain niistä. Yritän myös kuumeisesti etsiä kaunista palmikkopipon ohjetta. Jotain tämän tyylistä. Vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan. Ohjeen etsintä tuli ajankohtaiseksi, kun laitoin veljen purkamaan manosin silk blendistä tehdyn tuubihuivin, joka oli jäänyt vähälle käytölle. Nyt olisi sitten iso kerä upeaa lankaa. Ja se haluaa ainakin pipoksi.

Kirpputorisatoa

Viime vuoden parhaita löytöjä en vielä paljasta, kun ei ole näyttää kuvia. Nämä lasten jutut kuitenkin toivat hyvän mielen, sillä ne ovat tuttuja omasta lapsuudesta.

Serkuilla oli noita atomipalikoita, en muista oliko meillä kotonakin. Autotallin välikatolta löytyisi varmasti aarre jos toinenkin, kun vain uskaltaisi kiivetä.