Kaksi vuotta äitinä

Ennen kuin minusta tuli äiti,
tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
nukuin niin myöhään kuin halusin, enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti,
minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni
ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon.
Ennen kuin minusta tuli äiti.

Hiihtämässä

Tänään taivaalla näkyi outo valoilmiö. Aurinko! Koitin muistella, milloin olen sen edellisen kerran nähnyt. Ei voi muistaa. Olen koko lomani ajan haaveillut hiihtämisestä järven jäällä. Loman alussa sanottiin, ettei jää vielä kanna, sitten tulivat lumipyryt, tuulet ja lopuksi kova pakkanen. Mutta kun aamulla oli taivas sininen, päätin, että tänään hiihdetään, tuli mitä tuli. Voimia kerätäkseni tein ja söin ison kasan lettuja marjahillolla.














Ja sitten vain paljon vaatetta päälle, kamera taskuun ja ladulle. Jäällä ei ollut ketään. Saaret olivat kaaaukana valkoisen hangen takana, kuu möllötti punertavalla taivaalla. Kannatti lähteä, sillä oli niin kaunista. Hiihdin hiljalleen, kuitenkin sen verran ripeästi, ettei tullut kylmä. Hyvin pitivät hahtuvatumput pakkasen poissa sormenpäistä. Viiman huomasin vasta, kun käännyin takaisin. Pyllyä kihelmöi jo ja paluumatkalla nenä meinasi jäätyä! Mutta kyllä oli ihana retki.

Loppiasen löpinöitä

Aamulla käveltiin äitin ja koirien kanssa umpilumisessa metsässä. Kaikki oli valkoisena, puutkin, sillä eilen pyrytti lunta vaakasuoraan. Kahlatessa meinasi tulla ihan hiki. Aloin inhota ajatusta kaupunkiin palaamisesta entistä enemmän. Kaupungista en tarvitsisi muuta kuin lankakaupan. On jotenkin hullua, että vaikka siellä on jumalattomasti ihmisiä, on kuitenkin tosi yksin. Kun taas täällä maalla ei tarvitse tulla kuin yhden ihmisen vastaan ja koska se on väistämättä joku tuttu, niin ei ole koskaan yksinäinen olo. Ei kylläkään ole sanottua, että joku tulee vastaan...

Iltapäivällä kolasin polut puhtaaksi lumesta puhelimessa lörpötellen. Ninni teki sillä aikaa muumiharakoita. Jotenkin ne liittyvät lumeen, muuta en tiedä. Ninnin kyselyikä alkoi eilen lihapullia tehdessä. Mitä teet? Mitä laitat sinne? Miksi laitat suolaa? Kuka niitä syö?

Tämän hetken projekti (yksi niistä monista), hahtuvatumput, on nyt huovutettu ja koska ne ovat ihan ketun väriset, ompelen niihin silmät, nenän ja korvat. Laitan huomenna kuvia. Tässä toinen tekele, pääkallosukat!

Sex on Fire

Varoitus! Seuraava teksti sisältää ylitsevuotavaa hehkutusta ja ylisanoja!

Pete oli ihan mieletön! NIIN hepa! Eturivi oli täynnä vaippaikäisiä, joten sinne emme tunkeneet, vaan bailasimme omana ryppäänämme hieman taaempana. Koko keikka oli loistava, velpoika mukaan lukien. Äänet, valot, lavashow ja kaikki se hiki. Käsittämätöntä, miten niin nuori poika voi suorastaan tihkua seksiä! Mitä siitä vielä tuleekaan? En tiedä ketään, jolla olisi yhtä ystävälliset silmät. Kyttäsin vieressä koko nimikirjoitusruljanssin ajan ja kaikki saivat katseen ja olehyvän. Ah, ihana poika!

Aamulla satoi lunta kirkkaalta taivaalta. Se alkoi juuri, kun olin lähdössä valokuvaamaan pakkashuuruisia koivuja. Kuvista ei tullut sellaisia kuin halusin, joten en paljasta niitä.

Ihana raitahuivini on ollut käytössä jo muutaman päivän. Lanka oli mukavaa neuloa ja lopputulos juuri sellainen kuin olin ajatellut. Lämpimiä ruskean, punaisen ja keltaisen sävyjä ja mikä pehmeys! Ninnikin tarvitsee muhkean huivin, mutta varastoissani ei ole oikeanlaista lankaa - voitteko kuvitella! Täytyy siis piipahtaa lankakauppaan, kun palataan kaupunkiin. En halua ajatellakaan paluuta, sillä se tietää aikaisia aamuja, pitkiä päiviä ja inhottavia velvollisuuksia, mikä tarkoittaa koulua. Voisin jatkaa tällaista laiskaa elämää vielä muutaman viikon. Neuloen ja lukien. Sofi Oksasen Puhdistus on jo koukuttanut minut ja voisin lukea sitä taukoamatta, mutta tämä ilta on omistettu Petelle ja kirja saa jäädä odottamaan.

Nyt lähden naukumaan teetä ystävältä, ihan vielä ei tarvitse hötkyillä kikkarapään takia. Ninni pulkan kyytiin ja sitten mentiin!

Viikonloppu

Meidät kutsuttiin Jäpänrannalle syömään. Ateria oli loistava, etenkin sienikastike - nam! Kaunis kiitos kuuluu Kaisalle, punaisen talon muumimammalle, joka toimi kokkina. Huomenna on luvassa viikonlopun huipennus, varattiin nimittäin liput Pete Parkkosen keikalle! Kehtaisko heittää pikkuhousut..?

Lupauksia

• En ryhdy minkäänlaiseen lakkoon - ne ovat vain itsensä kiusaamista
• Luen enemmän kirjoja, vuoden ensimmäinen olkoon Sofi Oksasen Puhdistus
• Opettelen neulomaan konttisukat ja my-so-called-scarfin
• Teen useammin kasvisruokaa
• ... ja ainahan voisi panostaa kouluun ja perheeseen ja liikkumiseen...