Se vaati ohutta tikkivuorta, kanttia ja kanttinauhaa, kovasti kavennetun sadetakkikaavan, luovaa hulluutta ja loistavia ohjeita toiselta bloggaajalta, sydämentykytyksiä ja lukemattomia tunteja yläkerran suljetun oven takana. Ja sen vanhan pöytäliinan.
Tästä kaikesta tuli takki syksyn viileisiin päiviin, joita ei siis edelleenkään ole näkyvissä (riemuitsen ja harmittelen samanaikaisesti).
Siitä tuli tosi kiva, tunnen itseni melkein ompelijaksi.
6 kommenttia:
No se on TOSI kiva! Ihanan uuden elaman sai tuo poytaliina. Hienosti onnistui!
Aivan mahtava takki! Ompelija olet ;)
Ei vitsit.. siis aivan mahtavan upea!! Olet kyllä niin taitava. Ja pakko sanoa jälleen, että blogisi on ihana. Kirjoitustyylisi on ihana. Sielu ja mieli lepää kun täällä käy. Kiitos.
Niin hieno, mäki haluan! Mulla on polkka jamin laulupuu-takki ja sitä ostosta en ole koskaan katunut, vaikka kukkaro siitä aika paljon kärsikin... :)
Iiks, aina vain paranee. Takki on upea!
Mikä melkein. Höpsö! Kertakaikkisen upea takki!
Lähetä kommentti