Karkasin eilen kotoa. Lähdin yksin kaupunkiin, ostin turhamaisia asioita (pitsisiä, tuoksuvia, kimalteisia) ja kävin mielettömässä kesäkahvilassa, jonka sisustuksessa olivat kaikki maailman värit. Harmi, ettei karkumatkalle useinkaan tule kameraa mukaan. Ajoin kotiin illalla ja olin onnellinen kaikesta.
On jo hirveän pimeää, yöt kasvavat koko ajan. Melkein yhtä nopeasti kuin minun pienin. Hän, joka kiipeää pöydille istumaan ja heittelemään kananmunia. Joka juoksee rantaveteen rohkeana kuin mikä ja nappaa pohjasta pikkukiven suuhun karkiksi. Kysyy jokaisen kiellon kohdalla "Mikkei?".
Kesän ensimmäiset marjat rasioissaan täyttämässä pakastimen lokeroita. Keräsin kaksi ämpärillistä mansikoita ja mies laukkasi nevoilla linttejä (=lakka) poimien, sai saalista melkein ämpärillisen. Se osaa edelleen yllättää.
Heinäkuu on loputon, niin paljon kaikkea mukavaa vielä edessä. Toivottavasti hellettäkin. En saa tarpeekseni tästä kesästä.
3 kommenttia:
Oih lakkoja! Suu rupesi heti napsamaan niita mutta eipa taalta taida lakkoja loytya. :( IHANA pieni teilla. Jos teilla kysellaan "Mikkei?" niin meilla kysellaan "Kuke on?" jokaisesta uudesta asiasta jolle ei ole viela nimea tai sanaa tiedossa. Ja niin oikeassa olet etta kasvavat laittoman nopeasti.
Et sinä tarvi kameraa, kun osaat kirjoittaa noin! :)
Niin ihana kirjoitus!
Lähetä kommentti