Neljä päivää ja kolme yötä. Olimme saaren ainoat. Tai emme suinkaan. Sorsalla on pesä pikkumökin liepeillä, saunan katon raosta pyyhkäisi orava, vanhasta astiakaapista löytyi ampiaisten taidonnäyte. Kuikan huuto on maailman kaunein ääni.
Ensimmäisenä yönä löysin vanamometsän ja superkuun, istuin vieraalla laiturilla ja mietin häntä, jonka järvi vei. Ihan jossain lähellä. Järvi oli vaiti, ei suostunut häpeämään.
Olemme onnekkaita, kun meillä on tämä paikka. Vanha mökki, päivänkakkarapelto ja hiekkaranta. Lapset uivat ja uivat, sen uskotte. Onkivat laiturin päästä pikkukaloja, jotka tiira vei myöhään illalla.
Eilen täytyi palata kotiin, mutta saarelle mennään vielä. Hiuksiin jäi mökin tuoksu.
7 kommenttia:
Voi, miten ihanan kesäinen postaus! On kyllä varmasti ihana tuollainen lepopaikka, minne voi kesällä paeta :) Sulla on niin kauniita kuvia aina, todella ilo silmälle!
Oikein rentouttavaa ja lämmintä kesänjatkoa!
Ps. Blogissani on muuten arvonta meneillään, käyhän osallistumassa, jos haluat! :)
Kun luin tuota sait siirrettya minut sinne kesaiseen kotisuomeen laiturinnokkaan istumaan varpaat vedessa ja kuuntelemaan sita kuikan huutoa. Kirjoitit ihanasti. Kiitos!
Voi kun sinä kirjoitat niin kauniisti. Ja kuvatkin vielä, ai että.
Tämä postaus aika suorasti pahentaa mökkikuumeeni oireita. Vanamot, kuikka ja kaikki, huokailen täällä.
Voi teitä ihania, kiitos viesteistänne!
Pikkuiset kultakalat :) Ihana paikka teillä, onnekkaat!
Oih, mitä kuvia ja tunnelmia!
Lähetä kommentti