Jossain lähellä kukkuu käki aivan alituiseen. Etsii kai kumppania, tositarkoituksella. Jos sen kukunnasta laskisi elinvuotensa, ei kuolisi koskaan.
Lähdin äänen suuntaan, mutta harhauduin sivupoluille. Muurahaisten poluille. Eivät ne ole hiljaista väkeä, vaikka voisi luulla. Polku sirisi ja rahisi niiden kiireestä.
En nähnyt käkeä, se on kai harvinainen havainto. Löysin sen sijaan rannan, joka kutsui uimaan ja minä menin. Vesi ei hyydä enää!
5 kommenttia:
Taidan sitten olla arkajalka, mutten vieläkään uskaltanut kastautua. Oli vesi eilisestä varmaan vähän lämmennyt. Eilen oli ihan jäistä. Suloinen sinisyys yläkuvassa.
Hyva etta kaki kukkui sinulle piiiiiiiiiiiiiiiiitkaa elamaa. Ja hui, minua hyytaisi viela nuo vedet. Nayttavat huisin kylmilta. (Kiitti muuten viela siita kesatopin olkainten ompelemisesta. Minakin sita hetken pahkailin ja paatin tehda samoin kuin sina. Oli kateva!)
Siis siita vinkista niihin kesatopin olkainten ompelemiseen..... ei nyt nain maanantaina aamusta tunnu kieli kaantyvan. ;)
Huiii, kylmää vettä! En ole tiennyt, että käen kukkumisesta voi laskea ikänsä. Jos niitä ei tarvitse laskea yhteen kyytiin, saan lisävuosia melkein joka päivä. Kiitos tämän ihanan asuinpaikan!
Tekstistä ja kuvista (yhdistettynä pikkuveljen jokavuotiseen juhannus kutsuun.. tuli koti-ikävä ekan kerran. Kunnolla!
<3 Maajo
Lähetä kommentti