tiistai 30. huhtikuuta 2013

Lahjontaa


Käväisin äidin juhlien jälkeen minilomalla, mutta täällä ollaan taas. Ja kuten kerroin, suku on kasvanut lähestulkoon viidellä kilolla. Tuo ihanuus kotiutui eilen.

Palomiehen pojalle tein asiaankuuluvan bodyn ja velourhousut.




Sisko sai lahjaksi pöllöpaidan. Pitäähän joka tytöllä pitää sellainen olla.


Äiti ei tällä kertaa saanut mitään käsin tehtyä, sillä me lapset halusimme antaa yhteisen lahjan. Pitkän mietinnän jälkeen varasin ajan perhekuvaan huippuhyvältä valokuvaajalta. Nyt meidät sitten ikuistetaan, niin kuin äiti on jo kauan toivonut.

Ei kommentteja: