Wikipedian mukaan helmikuu on saanut nimensä puiden oksien jäähelmistä, joita syntyy suojasään jälkeen pakkasen taas kiristyessä. Helmikuun pitäisi myös olla oikein paukkupakkasten aikaa. Vielä ainakaan ei sellaisia ole luvassa.
Olen käynyt hiihtämässä monena päivänä. Lapsena olin huono ja hidas, nyt menen kovaa ja ylpeästi. Kuvittelen mielessäni selostajan äänen, joka siivittää minut ensimmäisenä maaliin. Lapsena sain yhden mitalin, hopeasompahiihdoista. Meitä oli kaksi ja minä jäin toiseksi. Nyt olen aina ensimmäinen, kun kisaan yksin.
Langat paperipussissa odottavat jotakuta, joka antaisi niille uuden muodon. Minä olen jumissa, en saa tartuttua. Liian monta työtä, joiden kanssa tarvitsisi ohjeen eteensä ja minä haluan eteeni kirjan, en kaaviota. Ennen nukkumaanmenoa aloitan uuden tarinan, sillä Teemestarin kirja on luettu. Suosittelen! Lukekaa välillä ääneen, kieli menee luihin ja ytimiin.
1 kommentti:
Täällä taas niin ihania kuvia. Hiihtäminen on terapeuttista varsinkin kun voi mennä ihan omaan tahtiin. Samoin tuo neulominen :) ihania teelmyksiä edellisessä postauksessa. Oikein mukavaa Runebergin päivää sinulle.
Lähetä kommentti