Paluu laiskuudesta

Tuntuipas mukavalta kuulla, että mua on kaipailtu! Näin lomaa viettäessä en ole yksinkertaisesti jaksanut laittaa kuvia koneelle ja on tyhmää vain kirjoittaa, jos ei ole laittaa kuvia. Mutta täällä taas ollaan, joten mistä sitä aloittaisi?


Aurinko lämmittää jo selkää. Siinä merkki keväästä. Tosin kyseessä olevaa palluraa on näkynyt vain yhtenä päivänä koko loman aikana, mutta ah sitä lämpöä! Oli pakko tehdä hiihtoretki. Jäällä näkyi vain muutama ihminen, sukset olivat raskaan tuntuiset, kummitäti hikoili kannoilla. Paljon parempi tämä retki kuin lauantain myräkässä tehty yritys, jolloin oli pakko sivakoida metsän suojaan, kun tuuli oli viedä silmät päästä.


Ulkosaunan lämmityksessä on aina vähän sellainen survivor -fiilis. Sormet kohmeessa koitan saada pesän syttymään. Perhana, piippu ei vedä ja hetken päästä on mökki täynnä savua. Ei saa luovuttaa, vaikka silmät jo vuotavat. Apua en kyllä pyydä. Liekit uhkaavat hiipua, lisää tuohta ja pikkuklapeja! Ja kun tuli sitten pauhaa sekä padan alla, että kiukaan pesässä, on olo kuin olympiavoittajalla. Mistä kaupunkilaiset saavat tällaiset kicksit? Itse lämmitetyssä saunassa saunomista ei voita mikään.

Kiertelin eilen mummun talossa. Ilman asukkiaan (yläkerran mörköä ei oteta lukuun) se tuntui tyhjältä ja kylmältä. Jääkaapin ovi auki, pölykerros pianon päällä. Tuli hirveä kaipuu menneisiin päiviin. Mummusta on tullut vieras, tai oikeastaan meistä vieraita hänelle. Mutta talo oli niin tuttu edelleen. Tavarat vanhoilla paikoillaan.