Aamulla käveltiin äitin ja koirien kanssa umpilumisessa metsässä. Kaikki oli valkoisena, puutkin, sillä eilen pyrytti lunta vaakasuoraan. Kahlatessa meinasi tulla ihan hiki. Aloin inhota ajatusta kaupunkiin palaamisesta entistä enemmän. Kaupungista en tarvitsisi muuta kuin lankakaupan. On jotenkin hullua, että vaikka siellä on jumalattomasti ihmisiä, on kuitenkin tosi yksin. Kun taas täällä maalla ei tarvitse tulla kuin yhden ihmisen vastaan ja koska se on väistämättä joku tuttu, niin ei ole koskaan yksinäinen olo. Ei kylläkään ole sanottua, että joku tulee vastaan...Iltapäivällä kolasin polut puhtaaksi lumesta puhelimessa lörpötellen. Ninni teki sillä aikaa muumiharakoita. Jotenkin ne liittyvät lumeen, muuta en tiedä. Ninnin kyselyikä alkoi eilen lihapullia tehdessä. Mitä teet? Mitä laitat sinne? Miksi laitat suolaa? Kuka niitä syö?
Tämän hetken projekti (yksi niistä monista), hahtuvatumput, on nyt huovutettu ja koska ne ovat ihan ketun väriset, ompelen niihin silmät, nenän ja korvat. Laitan huomenna kuvia. Tässä toinen tekele, pääkallosukat!
1 kommentti:
mææ haluan tollaset pæækallosukat kans!! ne on ihan jætte-siistit!! pejantaina næhdææn, puspus, naminami!
ps. paraskin puhuja yksinæisyydestæ...
Lähetä kommentti