Aamulla, jo ennen teeveden keittämistä, hain puita ja laitoin takkaan tulet. Kaksi kopallista ja taas tarkenee. Pienin kiertää hohkaavan takan kaukaa ja mutisee poppaa. Tänä talvena ei pönttöuuneja olla pidetty päällä ollenkaan (niissä on vastukset, ei enää tulipesiä), joten ilmeisesti lisäeristys on hoitanut hommansa. Nyt puuladosta alkaa löytyä jo halkojakin, pitkään on poltettu remontissa tullutta roskapuuta. Pihasta pitäisi kaataa muutama laho koivu, ennen kuin ne tulevat omia aikojaan alas. Lisää halkoja. Silti vähän harmittaa, ne puut ovat olleet tuossa aina. Keväisin pappa keräsi mahlat pulloihin ja joi parempiin suihin.
Pihassa seisoo myös valtava pihakuusi, oikeammin pihta. Viima on kuorruttanut sen toisen kyljen valkoiseksi seinämäksi. Lapsena kuusessa kiipeiltiin, viime kesänä sen valtasivat mehiläiset sukulaisineen. Koko kuusi kihisi ja kuhisi. Myskyjen alla pelkään kuusen kaatuvan, mutta toisaalta se on nähnyt jo vuosikymmenten myrskyt. Ennenvanhaan pihapuiden luo vietiin uhrilahjoja haltioille, jotka sitten vastalahjaksi suojelivat taloa. Enpä tiedä, onko tuota puuta koskaan lahjottu, mutta komea se on. Meidän majakkamme.
