Villasukista

Tässä maassa täytyy käyttää villasukkia. Ainakin, jos asuu vanhassa talossa, jossa on kylmät vintinportaat ja koleutta huokuva eteinen. Vihdoin lapsikin on kokenut villasukkaherätyksen, kiitos Nalle Marjaretki -langan, josta tein pikkusukat. Lankojen päättelyn jälkeen ne ovat olleet visusti jalassa. Nyt neiti toivoo itselleen unisukkia, jotka eivät kutita ja villasukkia, joissa on pitsikuvio. Saamansa pitää, kunhan saan omat kotitiikerini pois puikoilta. Harmittaa vietävästi, kun polvipituiset raitasukat ovat jo rei'illä, vaikka vastahan ne viime talvena valmistuivat. Saan olla parsimassa vähän väliä. Villasukkien pitäisi kestää vuosia. On kai tunnustettava 7 veljeksen ylivertaisuus sukkalankana, vaikka muuten en siitä niin kovin tykkääkään. Se sukista, öitä!

Pienen pieni veturi

Lapsella kävi kaveri leikkimässä. Vilahtivat yläkertaan saman tien ja kotileikki sai alkaa. Vähitellen alkaa kaverin kaipuu nostaa päätään. Onneksi äitikin vielä kelpaa, ainakin junaradan rakentamiseen.

Typy ja isä lomailevat ensi viikon. Itse saan nukkua aamuisin hetken pidempään ja töissäkin on normaalia rauhallisempaa. Mukavaa viikkoa!

Tänään inhosin ensilunta

Ennen ensilumi on ollut iloinen asia. Ei tänä vuonna. Lumi oli panssarina auton päällä ja hidastutti töihin lähtöä oleellisesti. Olisi tarvinnut lumikolan, kun harjasta ei ollut mihinkään. Tiessä näkyi vain yksi kaista. Toivoin, ettei ketään tule vastaan. Eikä kovin monta tullutkaan. Käppyrämäntyisen nevan kohdalla lauhduin. Näytti niin kauniilta ja tajusin, ettei ole pimeää. Minusta syksy saisi kyllä vielä jatkua. Tai tulisi sitten niin paljon lunta, että pääsisi hiihtämään.

Neulomiseni on muuttunut intohimoisesta maaniseksi. Lupaukset lankalakostakaan eivät enää pidä. Sorruin taas, kun löysin kauniin tunikan ohjeen. Mitä sitä muutakaan näin flunssan kourissa tekisi? Onneksi kaiken ei kuitenkaan tarvitse tulla omista käsistä. Keltainen huivi on löytö kirpputorilta, jolta on hyvin epätodennäköistä tehdä löytöjä.

10.10.10

Ihan hirveä ilma. Tulee vettä ja räntää ja yön mittaan varmaan luntakin. Kurkku on kipeä ja yskittää. Ollaan oltu ihan rauhassa, neulottu, pelattu lautapelejä, poltettu tuikkuja tuikkujen perään. Mies on vielä reissun päällä, ajaisi varovasti kotiin.



Näin Aleksis Kiven päivänä aion aloittaa Seitsemän veljestä. Siinä yksi sivistykseni aukoista. Toinen on Tuntematon sotilas, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että Täällä pohjantähden alla on luettu. Ainoa kirja, jossa on täytynyt kurkata takasivulle etukäteen, kun niin pelotti miten käy. Yksi suosikeista ehdottomasti.

Päivän väri

on oranssi. Huomaan haalivani sitä ympärilleni. Vaatteisiin en, asusteisiin kyllä ja kotiin sinne tänne. Harmaan kanssa sopiva pari. Synkkyyden karkoittaja.

Nuhaillaan

Lapsi valittaa korvaansa. Annan lämmintä mustaherukkamehua ja syliä. Lopulta särkylääkettä. Nuhaisia ollaan oltu jo monta päivää ja huomenna on kai käytävä tohtorilla. Yläkerta haisee valkosipulille. Valkeaa on pidetty takassa ja porin matissa. Laitoin kesävaatteet varastoon ja otin villaiset tilalle. Raitahuivi tervehti päällimmäisenä.




Kamerassa on vain syyskuisia kuvia, ei ole ollut aikaa. Saavat nyt kelvata ja antaa heikon aavistuksen vihreydestä, joka hetki sitten oli.

Lasi täyteen

Ensimmäinen onnitteluviesti piippasi viideltä aamulla. Tuli lämmin olo. Täytän tänään 25 vuotta, neljännesvuosisadan. Ja minähän juhlin! Ostin lahjankin. En ymmärrä ihmisiä, jotka laittavat lehteen "olen matkoilla" -ilmoituksen. Itseään kannattaa juhlia, ainakin yhtenä päivänä vuodessa.