torstai 30. heinäkuuta 2009

Mansi- ja mustikoita

Lomani hupenee kuin mustikat Ninnin heinästä. Onneksi sain tänään jotain tehtyä. Hain ämpärillisen maailman parhaita mansikoita paikalliselta luomutilalta. Vaikkei mikään muu meillä olekaan luomua, on mansikoiden oltava, eron tavallisiin huomaa niin selvästi. Mustikoitakin yritettiin metsän laidasta poimia, mutta eivät ole vielä ihan kypsiä. Lastasin saaliin kuivuriin. Mansikoita en henno kuivattaa, ovat niin hyviä pakastettuinakin.

Värjätyt langat on saatu keriksi ja voisin tuijotella niitä päiväkausia. Kaikki enemmän tai vähemmän keltaisia. Vihreää olisin kaivannut joukkoon, mutta sen vuoro on ensi kesänä.

Maitohorsma, sipulinkuoret, kanerva, nokkonen ja maitohorsma 7veljekseen.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Fiilistelyä

Viikonloppuna kahdella keikalla. Flying DeLorean on rrrRRRAUTAA!!

Kesän pakolliset?

Viimeinen lomaviikko. Eilen värjäsin lankoja, tänään saunoin mökillä, huomenna kierrän kirpputoreja. Loppuviikosta poimitaan mansikoita ja mustikoita. Mitä vielä on tehtävä, jotta arjen alkaessa kesä olisi tuntunut kesältä? Haluaisin kävelemään pitkospuille.

Sinuhe on vihdoin luettu. Hieno, mutta niin vaivalloinen. Kymmenen kirjaa luin siinä sivussa, välipaloina. Nyt pysyn hetken erossa klassikoista. Claire Castillon on loistava, nautin joka sivusta.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Mökillä

Vihdoin sinne päästiin. Uitiin, saunottiin, annettiin sielun levätä. Ilta oli niin tyyni, että ulkona kynttilän liekki ei liikahtanutkaan.










Ja kesäyö on kaunis yö, kun yö on heinäkuun. -Tove Jansson-

tiistai 21. heinäkuuta 2009

...




Löysin rannasta täydellisen pyöreän kiven. Se oli juuri sopiva kämmeneeni. Jätin kiven rantaan katsoakseni löydänkö sen vielä uudelleen.

Valmiita kerittäviksi


Oranssi on aarteeni. Vaalea näyttää kuvassa valkoisemmalta kuin onkaan, mutta väri jäi silti mielestäni liian hailakaksi. Ehkä tämä vyyhti päätyy joskus uudelleen pataan. Toisaalta värit sopivat hyvin yhteen, joten ehkä niistä tulee jotain raidallista, kunhan pääsevät puikoille.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Ensimmäinen yritys

Koko päivä meni ja kaksi satsia saatiin värjättyä. Ensimmäiseksi porisutettiin nokkosia. Taisi olla liian myöhäinen aika käyttää niitä, kun väriksi saatiin vain hailakan vihreä. Lopullinen sävy ei kyllä vielä ole selvillä, sillä jätimme langat yöksi väriliemeen, mutta ainakaan eilen sävy ei ollut kovin tumma. Sen sijaan sipulinkuorista tuli aivan mielettömän upeaa poltettua oranssia. Toivottavasti se väri ei kovin paljon muutu huuhtelun jälkeen. Molempiin värjäyksiin käytettiin puretteena alunaa. Tänään pitäisi vielä huilutella vyyhtejä järvessä ja laittaa ne kuivumaan.

Ennen kylpyä.

Opettajat.

Nokkoslankaa.

Ja se upea oranssi!

Sitten tuloksista tunnelmiin. Värjäys oli jännittävää, mielenkiintoista ja aikaa vievää! Onneksi ei ollut kiire minnekään. Odotellessa oli hyvää aikaa kutoa, lukea, maistella viiniä ja ruskettua. Mitähän kokeilisi seuraavaksi?

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Valmisteluja

Viime päivät mielessäni on ollut vain yksi ajatus. Ajatus lankojen värjäämisestä. Haluaisin, osaisinko? Ajatuksen tasolta siirryin nopeasti toimintaan ja tilasin kilon värjäykseen tarkoitettua karstavillalankaa. Totta jumalauta osaan, jos tahdon! Näiden päivien aikana on luettu värjäyskirjoja ja kahlattu blogeja tietoa etsien. Lankapaketti tuli - kymmenen ihanaa vyyhtiä - ja kuin entisaikojen pyykkimuija pesin lankojani ulkosaunassa. Siellä ne kiikun päällä odottavat huomista käsittelyä.


Keräsin ja pilkoin tänään kaksi kiloa nokkosia, lapsuuden inhokkikasvia, jonka pitäisi antaa langoille harmaanvihreä väri. Selvisin parilla puremalla. Yön yli saa silppu olla likoamassa ja aamulla alkaa koitos. Jos hyvin käy, saattaa jatkua koko loppukesän. Pitäkää peukkuja!

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Viikonlopun kuulumisia ja vähän muutakin

Kaupunkiviikon jälkeen ollaan taas kotiuduttu maalle. Lapsi nauttii, kissa karkailee, minä pääsen kirjastoon ja ystävien seuraan. Lauantai oli rantapäivä (soppapäivä).


Ja illalla sukubileet! Kuvat niistä eivät ole julkaisukelpoisia, mutta uteliaille tiedoksi: syötiin posselia (Ninnin sanoin), juotiin kuka mitäkin, pidettiin hauskaa, järjestettiin olympialaiset, laulettiin karaokea ja kömmittiin nukkumaan aamuneljältä. Ensi vuonna uudestaan.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Keltaista

Keltainen ei ole koskaan kuulunut lempiväreihini. Paitsi nyt. Sopivaa vastapainoa ulkona vallitsevaan harmauteen.


Helmet Bilteman helmipurkista.

Sympaattisin kahvipannu ikinä!

Keltaisen huumassa hankin upean leijonanvärisen huivin. Syksyllä se saa parikseen jämälankalapaset. Nytkin on kyllä niin koleaa, että ne voisi vetää käsiinsä heti. Haaveilen lankojen värjäämisestä, saisi varmaan upeita keltaisen sävyjä.


Tämä syksyltä tuntuva sää on saanut minut miettimään joululahjoja, niin kiellettyä kuin se onkin heinäkuussa, jolloin pitäisi vain siemailla kylmiä drinkkejä ja paahtua auringossa. Kun koleus pakottaa sisälle, on ihan parasta haalia lankavarannot ympärille ja aloittaa joululahjasuunnittelu. Apua, nyt Pekka Pouta pistä lämmöt täysille, eihän tämä tämmöinen käy!

Haahuillen

Ostin kaupunkilaiskissallemme punaiset valjaat. Aijai, miten ulkoilu maistuukaan! Kaikki on jännittävää: linnut, kärpäset, risut ja männynkävyt. Ensin törötetään yhdessä paikassa puoli tuntia säpsähtäen ihan kaikkea, sitten rohkaistutaan liikkeelle ja nuuskitaan joka kolo ja puska. Syödään välillä epäonninen siivekäs (jokin pikkuinen, ei lintuja). Sisällä kellahdetaan sohvalle seikkailusta väsyneenä. Odotas, kun päästään taas maalle!


maanantai 6. heinäkuuta 2009

Tänään on päivä harmain

...päivä räytymisen.

Aamulla aurinko pilkahti, sitten tuli pilviä ja vankasti. Sen pilkahduksen ajan ehdin istua parvekkella hyvän kirjan kanssa.


Kun rupesi vilu kapajaan, siirryin sisälle ja aloitin siivousurakan. Inhoan imuirointia, koska meidän volta pitää niin kamalaa meteliä, että pitää imuroida peltorit päässä. Siitä huolimatta tuli siivottua. Teetauolla sain valmiiksi lapsen polvisukat, joissa on sopivasti kasvun varaa talvea ajatellen. Suklaapalkalla suostui kuvattavaksi.

Keneltä lie perinyt nuo reidet...minultako muka?!

Ei päivä nyt varsinaista räytymistä ollut, mutta sen verran ikävää kuitenkin, että illalla sateen pudotessa hain piristystä. Toimii.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Puuhailuja

Lomaa on kulunut vaivainen viikko, mutta aika on tuntunut tosi pitkältä. Olen ehtinyt jo vaikka mitä! Tykkään listoista, joten taidan tehdä sellaisen. Ensimmäisen lomaviikon aikana olen siis...

* ollut Suomen kuumimman kikkarapään seurassa!
* heittänyt talviturkin
* tehnyt onnistuneen humputtelureissun, joka suuntautui lähinnä kirpputoreille
* sairastanut kunnon kesäflunssan
* käynyt tervehtimässä muistamatonta mummua
* lillunut paljussa
* istunut terassilla ja nauttinut erinomaisesta musiikista
* skräpännyt hääkuvia albumiin (15 tunnin urakka ja vielä kesken)

Taisin muuten pahemman kerran hurahtaa tuohon skräppäämiseen, ihan mun laji. Aion suunnata huomenna askartelukauppaan, jos vaikka joskus saisi albumin valmiiksi.

Touhujen lomassa muistin toki herkutella.