tiistai 28. huhtikuuta 2009

Mullan tuoksu

Ulkona tuoksuu huumaavalle. Päivällä satoi ja kosteus toi kesän hajut. Tuoksu liittyy mielessäni usvaiseen peltonäkymään, kun kurjet huutavat. Huomenna pääsee maalle, mutta mieli taitaa olla jo siellä. Edessä on muutaman päivän loma vappuineen kaikkineen. Toivottavasti äiti on tehnyt simaa. Iloista vappua kaikille!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Aurinko aurinko lettuja paistaa

Tätä lämpöä on odotettu! Toivottavasti ei heti kylmene. Viikonloppu käy vähiin, mutta kaikenlaista on ehditty. Juna toi perjantaina ystävän Tampereelta yökylään. Häneltä tuo kaunis paketti.


Lauantaina grillailtiin hyvässä seurassa ja kannustettiin Leijonia. Taas ollaan siinä kevään parhaimmassa vaiheessa, kun saa alkaa jännittämään, mikä maa Suomen tällä kertaa pudottaa pilvistä. No no, pois tuo pessimismi! Oikeasti olen joka kevät ihan satavarma, että nyt loppuu tämä vuosikausia kestänyt tappioputki (eihän jääkiekossa muu merkitse kuin kulta) ja on taas Suomen vuoro juhlia! Tämä kevät ei tee poikkeusta, vaan odotukseni ovat jälleen korkealla. Lätkän MM-kisat ovat ehkä ainoa hyvä syy, minkä takia voisin ostaa television, jos sitä ei vielä olisi. Huomenna taas kannustetaan.



Tänään lähdimme koko perheen voimin tivoliin. Pitäähän lapselle näyttää, mihin kaikkeen kummalliseen kansa voi rahansa laittaa. Nautittiin auringosta ja Ninnin ihmetyksestä. Syötiin jäätelöt kinuskikastikkeella. Ihan mukavaa, kun sai pysytellä maan pinnalla ilman kuolemanpelkoa, jotka kieppuvat vehkeet minussa väistämättä aiheuttavat.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Viikon paras päivä

Koti järjestyksessä, kaupassa käyty, viini kylmässä, ulkoiltu lapsen kanssa, mies palannut reissusta ja ruoka porisee hellalla. Viikonloppu saa tulla!

Kuva otettu pääsiäisenä eräässä kauniissa kodissa.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Tavallinen tiistai

Sormeeni meni tikku viikonlopun pöytäprojektissa ja nyt sormenpää on tulehtunut ja kipeä. Neulominen ei tahdo sujua, kun pitää koko ajan varoa.

Mies on Tampereella koulutuksessa ja kotona on yllättävän rauhallista. Me kaksi tulistujaa ollaan oltu hyvässä sovussa. Ainoat kipinät aiheuttaa kissa, joka yrittää tuhota rakkaat risuni - kuivettuneet koiranputket, joita kannoin kotiin silmän iloksi. Maailman kauneimpia asioita heti kananmunien jälkeen.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Ukko ja akka rakensivat pöydän

ja tällainen siitä tuli.


lauantai 18. huhtikuuta 2009

Pöytäprojekti

Olen tainnut jossain vaiheessa kertoa haaveestani saada trukkilava olohuoneen pöydäksi. Tadaa! Se haave on toteutumassa! Koko päivä on mennyt hioessa ja tarvikkeiden hankinnassa ja nyt voin todeta, että loppusuoralla ollaan. Jalat on kiinnitetty yhtä lukuun ottamatta (porakoneesta hiipui akku) ja olisi jo kova hinku päästä lyömään väriä pintaan. Sen teenkin, mutta ensin pari kuvaa tekeleestä.

Jatkoa seuraa...

torstai 16. huhtikuuta 2009

Löytöjä

Lenkkeilin eilen kirpputorille, joka tupsahti jokin aika sitten eteeni keskellä teollisuusaluetta. Tällä kertaa oli rahaa mukana ja onneksi oli, sillä tein upeita kirjalöytöjä! Lapselle Elsa Beskowin satukirja, itselleni Henry Jamesia, Torey Haydenia ja vanha kirja matkoista Italiassa. Ja kaikki muutamalla eurolla.


Voisin luopua paljosta, mutta en kirjoistani. Ne ovat ehkä parasta, mitä omistan. Vuorokaudessa pitäisi olla pari ylimääräistä tuntia ihan vain lukemista varten. Kirjat voittavat elokuvat mennen tullen ja melkein käy sääliksi ihmisiä, jotka eivät välitä kirjoista. Hölmöt! Luin vasta Doris Lessingin kirjan, joka kertoi hänen elämänsä kissoista. Ihana tunnelma, upeaa tekstiä ja niin tarkkoja luonnekuvauksia, että jos en jo omistaisi yhtä kissaa, olisi se pakko hankkia. Kirja teki minusta entistä enemmän kissaihmisen. Voih, nyt pitäisi saada paikalle ihminen, jonka kanssa jutella kirjoista!

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Kiitos viimeisestä!

Pääsiäinen tuli ja meni. Liitelin juhlasta toiseen, kippistin kuuskymppiselle ja kippistin pikkuruiselle. Virvottiin, varvottiin, syötiin munia ja mämmiä. Nukuin sukulaisten lakanoissa ja vietin päivän pete-krapulassa (parempi kuin tavallinen). Arki jatkuu, voimanani on iso pino kirjoja, joihin voi upota tarvittaessa. Teetä uudesta poliisimestarista ja huomista kohti.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Important People

Posti toi perjantaina ihanan kirjan. Se lensi luokseni Englannista asti, sillä kotimaasta ei tätä teosta löytynyt. Kirjassa on pieniä tarinoita lapsista ja kuvituksena upeita lyijykynäpiirroksia!


Pääsiäinen on oven takana, kohta matkataan pohjanmaalle. Huomenna saa jo pakata laukut. Hain tänään herkkuja viemisiksi - viiniä, juustoja ja suklaata. Jääkaapin ovessa on lista muistettavista asioista. Taidanpa syödä kupillisen mämmiä keskiviikkoa odotellessani.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Lankavuosi

Aloitin käsityöharrastuksen suurin piirtein vuosi sitten. Kaikki lähti Virta-sukista, jotka näyttivät neulontakirjassa niin upeilta, että oli pakko saada itse kokeilla, vaikka edellisen kerran olin pitänyt puikkoja käsissäni ala-asteella. Ja silloinkin huterasti. Kauanhan niissä sukissa kesti, mutta valmista tuli! Ja on muuten vaikein malli, minkä olen tähän mennessä tehnyt. Niiden sukkien jälkeen on syntynyt kymmeniä uusia, isoja ja pieniä. Ja myssyjä, pipoja, lapasia, tumppuja... Näillä lankavarannoillani pistäisin kevyesti yhden lankaliikkeen pystyyn. Enpä olisi itsestäni uskonut.

Seuraavassa vähän uusia tekeleitä ja myös aikaisemmin valmistuneita.

Pikkusukat serkun tyttövauvalle! Ihan kuin karamellit.

Samasta langasta tein joulun aikaan lapaset Anniinalle.

Äidin siniset.

Ja kallosukat teinille :)